Lemonsoft Stadionin ylin ravintolakerros täyttyi keskiviikko-iltana organisaation toimihenkilöistä, jotka kävivät koulutuksen ohessa avointa keskustelua häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen tunnusmerkeistä sekä niihin reagoimisesta. Seuran toimihenkilöille ja työntekijöille koulutus oli pakollinen.
Seura sai vieraakseen Vaasan Danfossin HR Generalistin Heidi Saarisen, joka luennoi häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen piirteistä, vaikutuksista sekä henkilöstön toimintavelvollisuuksista. Saarisen luennolla tarkasteltiin mm. toimintamalleja, joilla pyritään reagoimaan työssä tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen.
Koulutuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä, minkälainen käyttäytyminen on epäasiallista kohtelua, ja miten siihen tulee puuttua. Tarpeen tullen lainsäädäntö toimii ohjaavana tekijänä epäasiallisen kohtelun selvittelyssä sekä eri toimijoiden vastuissa työpaikoilla.
VPS:n organisaatio kehittää koulutuksen myötä toimintamalliaan häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi. Seuralla on vastuu tehdä työympäristöstä turvallinen ja kannustava ilmapiiri kaikille osallisille.
Mikäli olet kokenut tai todistanut organisaation sisällä epäasiallista käytöstä, häirintää tai muuta arvojen vastaista toimintaa, suosittelemme olemaan yhteydessä seurajohtoon tai tekemään asiasta ilmoituksen Palloliiton Whistleblower -ilmoituskanavalle. Linkin Whistlebloweriin löydät tästä.
07.07.2024 18.17 | Seurayhteisölle avoimet fysiikkaharjoitukset |
04.07.2024 14.46 | Hitachi Energy -taitokoulu käynnistyi |
01.07.2024 16.36 | VPS Juniorit valittu Huuhkaja- ja Helmaripolun kehitysohjelmien korkeimmille tasoille |
24.06.2024 20.54 | Kolme VPS Junioria 2010 syntyneiden Huuhkajaturnaukseen |
20.06.2024 15.54 | Hitachi Energy -taitokoulu 2011-2014 syntyneille tytöille ja pojille |
19.06.2024 11.40 | Seurayhteisön lisäharjoitukset |