VPS Junioreiden ja Hitachi Energyn yhteistyö alkoi kaudella 2022, jolloin lanseerattiin yliseurarajojen kaikille tytöille avoin taitokoulu. Yhteistyö jatkui ja laajeni kaudella 2023, jolloin VPS Juniorit yhdessä Hitachi Energyn kanssa pistivät myös pojat liikkumaan aktiivisemmin kesälomalla. Toimintaa on kehitetty entisestään ja kuluvan heinäkuun ajan VPS Junioreiden seurayhteisön 2011-2014 syntyneille tytöille ja pojille mahdollistettiin osallistuminen ilmaiseen taitokouluun, jossa nimensä mukaisesti, keskitytään taidon oppimiseen.
Tänä kesänä Hitachi Energy -taitokouluun ilmoittautui yli kahdeksankymmentä lasta. VPS Junioreiden valmennusosaamisen kehittäjä Aleksi Pahkasalo on mielissään taitokoulun suuresta suosiosta: "VPS Juniorit on pyrkinyt kehittämään alueen jalkapallotoimintaa yli seurarajojen ja tarjoamaan alueen pienempien seurojen pelaajille mahdollisuuksia osallistua yhteisiiin harjoituksiin ja myös kovatasoisiin pelitapahtumiin, joihin heillä ei olisi ollut mahdollisuutta päästä mukaan ilman seurojen välistä yhteistyötä. Hitachi Energy -taitokoulu on taas yksi askel lisää yhdessä tekemiseen. Kun katsoo miten eri seurojen tytöt ja pojat hymyssä suin heittäytyvät pelille jo näin ensimmäisessä tapahtumassa, tulee mieleen että meidän aikuisten pitää jatkossakin pystyä järjestämään lapsille ja nuorille toimintaa yli seura- ja kielirajojen", Pahkasalo päättää.
13.02.2025 12.35 | VPS kouluttaa alueen maalivahteja valmentajineen |
02.11.2024 16.37 | Lasten talviharjoittelu |
31.10.2024 11.29 | Alex Myntti U17 EM-karsintaturnaukseen |
25.10.2024 13.42 | VPS palkitsi kauden onnistujia |
21.10.2024 21.07 | Tommi Pikkaraisesta VPS:n urheilujohtaja |
26.09.2024 13.30 | Alex Myntti U17-maajoukkueeseen |