VPS Juniorit järjestää koulujen iltapäivätoimintaa 1.- 2. luokan oppilaille kuudella seitsemällä peruskoululla: Hietalahden-, Nummen-, Huutoniemen-, Isolahden-, Länsimetsän- ja Onkilahden kouluilla sekä Keskuskoululla.

Toiminta on aktiivisuuteen ja liikkumiseen kannustavaa, mutta myös omille leikeille, askartelulle ja rauhoittumiselle on varattu oma aikansa. Lapset saavat osallistua toiminnan suunnitteluun, toteutukseen sekä arkiaskareisiin, kuten välipalan valmistamiseen. Välipaloissa suosimme terveellisiä ja maukkaita raaka-aineita, valitsemme vihannekset, kasvikset ja hedelmät kauden mukaan.

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lapsen yksinäistä aikaa vanhempien ollessa töissä tai opiskelemassa. Aamutoiminnasta (8.00 - 8.50) huolehtii koulu ja itapäivätoiminnasta VPS Juniorit (klo 12.00 - 16.00).

Ohjaajien työaika päättyy 16.00, jolloin vastuu lapsista siirtyy vanhemmille. Toiminnan päätyttyä lapsi jää odottamaan hakijaa koulun/iltapäivätoimintapaikan pihaan.

Välipalan ja rauhoittumisen jälkeen touhutaan ulkona lähtökohtaisesti joka päivä, joten säänmukainen ulkovarustus aina mukaan.

Ilmoita meille soitolla/viestillä :

- LAPSI ON POIS ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA

- ET EHDI HAKEMAAN LASTASI NELJÄÄN MENNESSÄ JA HÄN JÄÄ ODOTTAMAAN ILTSUN PIHAAN (osaamme kertoa lapselle koska hakija on tulossa)

- LUKUJÄRJESTYSMUUTOKSET

- LAPSEN HAKEE JOKU MUU KUIN TUTTU HAKIJA

- LAPSI KULKEE YKSIN TOIMINNASTA KOTIIN

- ALLERGIAT

- MUUT TÄRKEÄT ASIAT, JOTKA OHJAAJIEN OLISI HYVÄ TIETÄÄ LAPSESTA

Iltapäivätoiminnan puh.nrot:

ONKILAHTI 044 237 1187

HIETALAHTI 044 987 4431 (Vaasan Urheilukeskuksen tiloissa)

KESKUSKOULU Musta 050 406 2510 (Koulun tilat), Valkoinen 045 110 7379 (Kauppapuistikko 30)

HUUTONIEMI 044 987 5018

ISOLAHTI 044 988 8387

LÄNSIMETSÄ 045 699 4847

NUMMEN KOULU 050 387 7511

VARISKA 050 533 5547

VPS Juniorit vastaa tiedottamisesta ja laskutuksesta.

Lisätietoja VPS Junioreiden iltapäivätoiminnasta Krista Mäenpäältä.
Sähköposti: krista@vpsjuniorit.fi
Puh.nro. 050-4349750

Syyslukukauden välipalalista. Jokaisella välipalalla lisäksi tuorepala (hedelmä tai vihannes) ja rajaton määrä näkkileipää. Leivän kanssa juusto / leikkele.

Vk

Pv

Välipala

33

ma

Ruisleipä

ti

Pinaa/lä0y + hillo

ke

pehmoinen leipä

to

Riisimurot + mehukeitto

pe

Ruisleipä

34

ma

pehmoinen leipä

ti

Karjalanpiirakka

ke

Ruisleipä

to

Vadelmakiisseli

Pe

pehmoinen leipä

35

ma

Ruisleipä

ti

Täysjyvämuro

ke

pehmoinen leipä

to

Viili

pe

Ruisleipä

36

ma

pehmoinen leipä

ti

Mysli + maustamaton jugurtti

ke

Ruisleipä

to

Hedelmäsalaatti + maustamaton jugurtti

pe

pehmoinen leipä

37

ma

Ruisleipä

ti

Porkkanalätty + hillo

ke

pehmoinen leipä

to

Aprikoosikiisseli

pe

Ruisleipä

38

ma

pehmoinen leipä

ti

Turk./kreik. Jugurtti

ke

Ruisleipä

to

Maissihiutalemurot

pe

pehmoinen leipä

39

ma

Ruisleipä

ti

Jugurti

ke

pehmoinen leipä

to

Ruusunmarjakei0o

pe

Ruisleipä

40

ma

Pehmoinen leipä

ti

Nugetit

ke

Ruisleipä

to

mansikkakiisseli

pe

Pehmoinen leipä

41

ma

Ruisleipä

ti

Weetabix

ke

Pehmoinen leipä

to

Pinaa/lä0y + hillo

Pe

Ruisleipä

42

ma

syysloma

ti

syysloma

ke

syysloma

to

syysloma

pe

syysloma

43

ma

pehmoinen leipä

ti

Kasvispiirakka

ke

Ruisleipä

to

Viilis

pe

pehmoinen leipä

44

ma

Ruisleipä

ti

Broilerpyörykkä

ke

pehmoinen leipä

to

Mansikkakiisseli

pe

Ruisleipä

45

ma

Pehmoinen leipä

ti

Kauramurot

ke

Ruisleipä

to

Rahka

pe

Pehmoinen leipä

46

ma

Ruisleipä

ti

Karjanlanpiirakka

ke

pehmoinen leipä

to

Lätyt + hillo

Pe

Ruisleipä

47

ma

pehmoinen leipä

ti

Kananmuna/munakas

ke

Ruisleipä

to

Mus,kkakei0o

pe

pehmoinen leipä

48

ma

Ruisleipä

ti

Kaakaojauhe + vaahtokarkit

ke

pehmoinen leipä

to

jugurtti

pe

Ruisleipä

49


ti

Liha-/kasvispiirakka

ke

itsenäisyyspäivä

to

Moniviljarengasmurot

pe

Tumma leipä

50

ma

Ruisleipä

,ti

Karjalanpiirakka vaalea

ke

Pehmoinen leipä

to

Kiisseli

pe

Ruisleipä

51

ma

Ruisleipä

ti

Porkkanalätyt + hillo

ke

pehmoinen leipä

to

Riisimurot + mehukeitto

pe

52

ma

,ti

ke

to

pe

2

ma

Pehmoinen leipä

,ti

jugurtti

ke

Ruisleipä


to

mansikkariisi

pe

Pehmoinen leipä