Roni Hudd U18-maajoukkueen mukana Baltic Cupiin
Julkaistu: 31.05.2023 14.04

Roni Hudd U18-maajoukkueen mukana Baltic Cupiin

U18-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) isännöi kesäkuussa perinteistä Baltic Cupia. Latvia, Liettua sekä Viro saapuvat Eerikkilään neljän maan turnaukseen – kyseessä on Minihuuhkajien toiseksi viimeinen tapahtuma ennen lokakuun EM-karsintoja.

2005 syntyneiden runkopelaajiin kuuluvat Tomas Galvez ja Juho Talvitie nimettiin Pikkuhuuhkajien kesäkuun maaotteluihin, ja Jaaso Jantunen ei ollut Suomen käytettävissä, mutta yleisesti ikäluokan terveystilanne on hyvä. Baltic Cupissa nähdään myös ensikertalaisia.

– Topparit Eemil Laamanen ja Joona Kuismala ovat ensi kertaa maajoukkueen mukana – kumpikin on aloittanut kauden hienosti seurajoukkueessaan. Lisäksi joukkueeseen on nostettu muutamia vuotta nuoremman ikäluokan pelaajia. On mielenkiintoista päästä tekemään töitä heidän kanssaan, päävalmentaja Peter Lundberg sanoo.

Ikäluokan edelliset maaottelut pelattiin maaliskuussa, kun Minihuuhkajat osallistui Portugalin turnaukseen. Suomi tasasi maalit Georgian kanssa (1–1) ja kärsi tappiot Itävallalle (0–2) sekä isäntämaalle (0–1). Etenkin Portugali-ottelu oli Minihuuhkajilta lupauksia herättävä esitys.

– Portugali oli todella laadukas vastustaja, jota vastaan pelasimme hyvin. Isossa kuvassa turnauksessa oli sekä hyviä juttuja että kehitettävää – etenkin kahdessa ensimmäisessä pelissä tasomme vaihteli liikaa. Turnaus oli joka tapauksessa hyvä aloitus projektillemme, Lundberg jatkaa.

Baltic Cupin vastustajat ovat Suomen maajoukkueille varsin tuttuja viime vuosilta, mutta 2005 syntyneet eivät ole kohdanneet Baltian maita.

– Kaikkien vastustajiemme poikamaajoukkueilla on oma pelitapansa, jota he noudattavat hyvin. Etenkin Latvia ja Viro ovat viime vuosina saaneet hyviä tuloksia ja päässeet EM-jatkokarsintoihin eri ikäluokissa. Tavoitteenamme on luonnollisesti voittaa turnaus, mutta siitä ei tule helppoa, Lundberg toteaa.

– Haluamme toteuttaa turnauksessa pelitapaamme vielä paremmin, kuin maaliskuussa. Haluamme erityisesti onnistua hyökkäyskolmanneksellamme, luoda paljon tekopaikkoja ja tehdä paljon maaleja. Se on yksi isoista teemoistamme.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Aleksi Piispa (mv), KäPa (FC Honka, Espoon Tikka)
Johannes Viitala (mv), Ilves
Dario Naamo, FC Honka (KäPa, TiPS)
Aaro Soiniemi, KäPa (NJS)
Lucas von Hellens, CS Maritimo
Eemil Laamanen, FC Lahti (FC Reipas)
Daniel Armstrong, Atalanta BC (Ilves)
Joona Kuismala, MP (MyPa)
Akseli Puukko, FC Lahti (FC Reipas)
Aaro Tiihonen, Gnistan (AC Oulu, RoPS, FC Santa Claus)
Juho Lähteenmäki, FC Nordsjaelland (Ilves)
Aaro Toivonen, HJK (FC Espoo, FC Kasiysi)
Lauri Laine, FC Honka
Samuel Pasanen, FC Lahti (FC Reipas, FC Kuusysi)
Joonas Kekarainen, KäPa (VJS)
Dren Terrnava, Parma (TPS, TuNL)
Otto Hannula, HJK (VJS)
Vincent Ulundu, FC Honka (KäPa, HJK)
Stanislav Baranov, HJK (FC Kontu)
Marlo Hyvönen, FC Honka (KäPa, KelA, TuPS)
Roni Hudd, VPS
David Ezeh, HJK (Gnistan, HPS)

Turnauksen otteluohjelma:
Ke 14.6. 13:00 Latvia – Liettua
Ke 14.6. 18:00 Suomi – Viro

Pe 16.6. 13:00 Viro – Latvia
Pe 16.6. 18:00 Suomi – Liettua

Su 18.6. 10:30 Liettua – Viro
Su 18.6. 13:30 Latvia – Suomi

Turnauksen kaikki ottelut pelataan Eerikkilän Jari Litmanen Areenalla, ja katsomoon on vapaa pääsy. Suomen pelit näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla.

Teksti: Palloliitto.fi Kuva: Apollo Photo

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤