VPS Junioreiden P09-joukkueessa pelaava Joona Somppi kutsuttiin U15-maajoukkueen mukana leirille Eerikkilään. Joona siirtyi Laihian Lujasta VPS Junioreihin kaudella 2022.
U15-poikien (2009 ja myöhemmin syntyneet) vuoden ensimmäinen maajoukkueleiri järjestetään Eerikkilässä 4.–7. maaliskuuta. Minihuuhkajat leireilee urheiluopistolla 34 pelaajan voimin – joukkueeseen nimettiin pelaajia peräti 19 eri seurasta.
– Tammi-helmikuussa on järjestetty kaikkiaan kahdeksan alueleiriä, joten olemme ehtineet nähdä suuren joukon pelaajia. Jokaisella alueella on ollut lisäksi mukavasti ottelutapahtumia. Päätökset eivät olleet helppoja, mutta tällä kertaa päädyimme näihin pelaajiin. Miltei puolet pelaajista ovat ensi kertaa maajoukkueen mukana, päävalmentaja Kai Nyyssönenavaa.
– Meillä on mielenkiintoinen ryhmä pelaajia, joista kaikki ovat esiintyneet edukseen aluetoiminnassa. Kävimme pelaajia läpi aluevalmentajien kanssa, mutta lopulliset valinnat tein minä. Pelaajia on hyvä muistuttaa siitä, että tämä on vain yksi tapahtuma muiden joukossa – seuraavassa tapahtumassamme voi olla mukana ihan uusia kasvoja. Tärkeintä on jatkaa töitä omassa arjessa, tuli sitten valituksi tai ei.
Maaliskuun leiri on tiivis puristus, johon mahtuu muun muassa harjoituksia, palavereita sekä pari harjoituspeliä.
– Jaamme pelaajat kahteen joukkueeseen heti avauspäivänä, jolloin pelaamme ensimmäisen treenimatsin. Sekä tiistaina että keskiviikkona on luvassa kahdet harjoitukset – torstaina pelaamme toisen ottelun. Pyrimme leirin aikana jalkauttamaan pelaajille paitsi pelitapaamme myös arvojamme sekä toimintamallejamme. Urheilijaksi kasvaminen on jälleen yksi kantavista teemoistamme.
Suomi osallistuu toukokuussa Slovakian turnaukseen – tätä ennen on edessä Eerikkilän Minialueturnaus. Joukkueen vuoden ohjelma noudattaa varsin tuttua kaavaa.
– Ensimmäinen maajoukkuevuosi on pitkälti pelaajien kartoittamista, ja haluamme antaa mahdollisimman monelle pelaajalle mahdollisuuden päästä mukaan maajoukkuetoimintaan. Osa pääsee pelaamaan uransa ensimmäiset maaottelut – tie A-maajoukkueeseen on pitkä, ja kannattaa muistaa, että matka on vasta alussa.
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Elias Lahti (mv), SJK (FC Seinäjoki)
Kasperi Silen (mv), FC Haka (Valkeakosken Nappulaliiga)
Miio Höglund (mv), FC Inter (TPS, TuNL)
Toivo Kalmari (mv), FC Honka
Alvar Amankona, IF Gnistan (FCFJ, KoPSe)
Atte Salmi, Komeetat (JyPK-JJK juniorit)
Chris Malinen, KäPa (FC Viikingit)
Dion Xaberxha, HJK (VJS)
Daniel Kesonen, HJK (IF Gnistan, FC Kontu)
Einari Kaipiainen, FC Jazz (FC Ulvila)
Emerick Kouamo, PeKa
Hugo Karlström, FF Jaro
Iivo Nybäck, FC Honka (FC Espoo, LePa)
Ilari Arvola, OLS
Ilmari Moilanen, HoDy (Palokan Riento, KaDy)
Jay De Nascimento, HJK
Jonatan Niskala, TP-47 (FC-88)
Joona Somppi, VPS (Laihian Luja)
Alireza Karimi, HJK (Sporting Kristina, PK-35, KoPSe)
Markus Acquah, HJK (TuNL, FCFJ)
Mostafa Mahmood, FC Honka (IF Gnistan, EsPa)
Nestori Meltoranta, HJS (HJK)
Niilo Kopperoinen, PIF
Oliver Eteläaho, SJK (FC Seinäjoki)
Otto Paananen, HoDy (GBK)
Rasmus Rautavirta, FC Lahti (FC Reipas)
Robert Kaasik, FC Honka (HJK, LoPa, FC Lohja, Virkkalan Tarmo, FC Länsi-Uusimaa, FC WILD, EPS)
Ruben Barrett, FC Jazz (MuSa)
Samuel Heikari, IF Gnistan (TiPS)
Samuel Salo, HJK (FC Espoo, LePa)
Sisu Saarinen, FC Inter (TuNL, Paattisten Pamaus)
Ted Söderström, FF Jaro (IK Myran)
Toivo Koivuranta, KäPa (I-HK)
Viljami Valkealahti, Ilves
Teksti palloliitto.fi
07.07.2024 18.17 | Seurayhteisölle avoimet fysiikkaharjoitukset |
04.07.2024 14.46 | Hitachi Energy -taitokoulu käynnistyi |
01.07.2024 16.36 | VPS Juniorit valittu Huuhkaja- ja Helmaripolun kehitysohjelmien korkeimmille tasoille |
24.06.2024 20.54 | Kolme VPS Junioria 2010 syntyneiden Huuhkajaturnaukseen |
20.06.2024 15.54 | Hitachi Energy -taitokoulu 2011-2014 syntyneille tytöille ja pojille |
19.06.2024 11.40 | Seurayhteisön lisäharjoitukset |