VPS-j pääsi pelaamaan parhaissa olosuhteissa, mitä Suomesta löytyy, kun tiistai-illan spektaakkelissa joukkue kohtasi FC Jukolan juuri äskettäin vihittyllä Elisa-stadionilla. Ottelun olosuhteet olivat lähes täydelliset. Aurinko paistoi upeasti koko ottelun ajan, eikä kentällä tai katsomossa tarvinnut palella.
VPS-j lähti hakemaan ottelusta revanssia, sillä edellinen ottelu sarjassa oli päättynyt todella harmittavaan tappioon. Ottelun alussa kotijoukkue Jukola pääsi painamaan peliä VPS-j:n päätyyn, ja joukkue iski myös komean maalin vapaapotkusta. Revanssihenki ei vepsulaisten puolelta kaatunut kuitenkaan nopeaan takaiskumaaliin, vaan joukkueen asenne jatkui rautaisena. Muutamia kohtalaisen hyviä tilanteita saatiin aikaiseksi, mutta pallo ei löytänyt verkon perukoille, joten puoliajalle lähdettiin takamatkalta.
Toinen puoliaika olikin sitten täysin VPS-j:n hallintaa. Maalinteon aloitti Ludwig Siegfrids, kun miehen laukaus löysi kulman jälkeen väylän pömpeliin. Joukkueen toisen maalin iski jälleen kulmapotkusta Marko Pirhonen upealla puskulla takakulmaan. Ottelun kannalta ratkaiseva tapahtuma oli Jukolan punainen kortti, ja seuranneesta rangaistuspotkusta Siegfrids laittoi pallon maaliin, ja vastustaja joutui takaa-ajoon yhden miehen vajaalla. VPS-j:llä oli paikkoja tehdä useampikin maali, mutta viimeistely ei ollut aivan timanttia, joskin kolme maalia on hyvä suoritus.
VPS-j valmentaja Mika Koivumäen mukaan joukkue pelasi hyvän ottelun ja tapahtuma oli hieno.
- Huikee peli, olosuhteet ja huikeat pojat vastassa. Mahtava ilta, joka sai kuitenkin taas kerran huonon alun Sauson hienon vaparin ansiosta. Pelillisesti oltiin kuitenkin hyvin mukana ja tehtiin lähes niitä asioita, joita oltiin sovittu. Saatiin onneksi tasoitus aika nopeasti ja vieläpä johtomaalikin siihen perään. Suuremmat härdellit saatiin tällä kertaa vältettyä omassa päässä, ja loppu oli sitten aikalailla hallussa. Tärkeä voitto tärkeään kohtaan antaa uskoa ensi viikon KPV kohtaamiseen. Hyvä kokonaisuus kaikenkaikkiaan.
VPS-j:stä useampikin pelaaja pelasi hyvän ottelun ja voitto oli ansaittu. Pelaajien kasvoilta näkyi ottelun jälkeen todella suurta iloa. Kentälle jätettiin kaikki ja joukkue todella halusi voittaa ottelun. Iso kenttä toi mukanaan jonkin verran haastetta, eikä asiaa varmasti auttanut myöskään uusi pelialusta, joka toki oli erinomainen.
VPS-j jatkaa otteluitaan kotona Palosaarella ensi keskiviikkona KPV Akatemiaa vastaan.