
VPS-j:n ottelut Kolmosessa jatkuivat tiistaina Vöyrillä, jossa vastaan asettui Norrvalla FF. Molemmat joukkueet olivat aloittanneet sarjan hyvin, sillä kumpikin oli saanut kasaan kahdesta ottelusta täydet kuusi pistettä. Tällä kertaa kotijoukkue oli vahvempi ja vei kolme pistettä lukemin 4-1(0-0).
Ensimmäisellä jaksolla Norrvalla painoi kovasti päälle ja prässäsi agressiivisesti. Välillä VPS-j:llä oli vaikeuksia pelinrakentelussa, mutta toisaalta vöyriläisetkään eivät saaneet kovin vaarallisia maalipaikkoja luotua. Puoliajan loppupuolella VPS-j sai pallon ylärimaan, kun Ludwig Siegfridsin keskityspallo meinasi yllättää kotijoukkueen. Jakson paras maalipaikka tuli VPS-j:n Toni Kurjelle, kun hän pääsi ampumaan pilkkua kotijoukkueen kaadettua Ville Kauppisen. Maalivahti veti tällä kertaa pidemmän korren eikä jatkotilanteestakaan palloa saatu maaliin, vaikka pallo tuli herkullisesti Joni Uusipaikan ja Kenan Kelmendin ulottuville. Tauolle lähdettiin siis maalittomasta tilanteesta.
Toinen jakso alkoi VPS-j:n kannalta murheellisesti, kun heti alkuvaiheilla Norrvalla iski kaksi maalia, joista erityisesti ensimmäinen haiskahti kovasti paitsiolta. Vaasalaiset yrittivät saada kirin aikaiseksi, mutta vaarallisimmat paikat tulivat kotijoukkueelle. Vartti ennen loppua VPS-j sai kavennuksen, kun vaihdosta tullut Topias Iloviita iski pallon ruuhkasta maaliin. Loppuhetkillä VPS-j ei saanut enää kiriä kunnolla käyntiin, ja sen sijaan Norrvalla iski vielä kaksi maalia.
Valmentaja Mika Koivumäki olisi toivonut ottelusta vähintään tasapeliä.
- Rankku tai sen rebound sisään ekan jakson lopulla, niin lopputulos olisi voinut olla toisenlainen. Olosuhteet eivät olleet tänään puolellamme, sillä ensimmäisellä puoliajalla tuuli kovaa ja jouduimme pelaamaan vastatuuleen. Tasainen peli, emme hävinneet huonolle joukkueelle.
VPS-j ei pelannut parasta peliään, johon vaikuttivat melko lyhyt palautuminen SIF-ottelusta, Norrvallan hyvyys ja vaikeahkot olosuhteet. Norrvalla liikkui ja liikutti pelivälinettä hyvin. Vöyrillä toimii jalkapalloakatemia, jossa on kotimaisia ja ulkolaisia pelaajia, jotka pyrkivät saamaan sopimuksen korkeammilta sarjatasoilta. Tekeminen olikin hyvällä tasolla ja joukkueesta huomasi, että talvella on tehty töitä.
VPS-j jatkaa otteluita viikon päästä perjantaina, kun kotipelissä vastaan asettuu uusi tuttavuus KPV Akatemia.
