Porissa pelattiin 26. - 28.7 PoriCup johon joukkueemme osallistui peräti neljän joukkueen ja 40 pelaajan voimin.
Perjantai aamun valjetessa aloitimme matkamme Lemonsoft-stadionin parkkipaikalta kohti turnauspaikkaa kellon näyttäessä tässä kohtaa 6:30. Turvallisen kyydin meille tällä kertaa antoi Oravaistrafin linja-auto ja kuljettajana ystävällinen Mats Berg
Turnaus pelattiin U11 sarjan osalta Porin urheilukeskuksen teko - ja nurmikentillä. Niiden lisäksi sunnuntain pelejä siirrettiin Karhu-halliin sateen runtelemilta nurmilta. Pelien osalta pääsimme heti loistavaan vireeseen ja perjantain jälkeen kaikki joukkueemme johtivat omia lohkojaan kolmessa eri tasossa. Vastustajat olivat myös iloksemme sellaisia joita emme ole kovin usein kohdanneet. Esimerkiksi Turun seudun suuruudet eli TuNL ja TPS oli hieno kohdata.
Majoitus oli tällä kertaa päätetty ottaa Merikarvian Muumaan Koivuniemenherran Farmilta joka tarjosikin upeat puitteet ja tätäkin hienomman palvelun. Unille mentiin 3-5 hlön huoneisiin ja illanviettoon farmi tarjosi jos jonkinmoista aktiviteettia eläimiin tutustumisen, pihapelien, seikkailujen, saunomisen, paljuilun ja uimisen muodossa. Kertoo paljon että yksikään poika (eikä aikuinen) viettänyt koko viikonlopun aikana aikaa ruudun äärellä :P. Myös ruokapalvelut ja muu huolto onnistui aivan 10/10
Koivuniemenherran farmiin pääsee tutustumaan vierailemalla Harjuntie 28, 29790 Merikarvia tai osoitteessa www.koivuniemenherra.fi
Suosittelemme tätä lämpimästi
No sitten ne tulokset. Kaikki joukkueemme ylsi turnauksessa mitaleille eli ei yhtään hullumpi reissu myöskään urheilullisesti!
VPS-P13 Raita: U11 kilpa hopea
VPS-P13 Valkoinen: U11 haaste kulta
VPS-P13 Musta: U11 harraste hopea
VPS-P13 1924: U11 harraste pronssi
VPS-P13 kiittää turnausjärjestäjiä ja vastustajia hienosta viikonlopusta!
29.07.2024 08.09 | P13 goes Pori |
07.11.2022 21.29 | Tervetuloa VPS P13-joukkueen sivuille |