VPS Juniorit tukee vähävaraisia
Julkaistu: 19.12.2016 00.00

VPS Juniorit tukee vähävaraisia

VPS Juniorit jakoi alkaneelle kaudelle ennätysmäärän taloudellista tukea junioreilleen, tukisumman ylittäessä ensimmäistä kertaa 10.000€:n rajan. Tämän mahdollistavat seuran toimintaa tukevat säätiöt ja tukiyhdistykset. Seuran omat tukijärjestöt (VPS:n Tukisäätiö, VPS ry, sekä VPS:n Tuki ry) ovat vuosia auttaneet seuran vähävaraisia pelaajia. VPS:n Tukisäätiö on lisäksi tukenut myös muiden seurojen vähävaraisia pelaajia, sekä alueen seurojen valmennuskoulutusta.

Vähävaraisten tukemisesta on tullut VPS Junioreille vakiintunut tapa auttaa heitä, joilla on kaikkein vähiten. Kyse ei ole ainoastaan lahjakkaiden junioreiden avustamisesta, vaan muun muassa VPS:n Junnuliiga tarjosi sekä viime kesänä, että alkaneella talvikaudella kymmenelle vähävaraiselle Junnuliiga-kauden veloituksetta. Lisäksi VPS Juniorit lahjoittaa tämän vuoden joululahjoina elintarvikkeita vähävaraisten ruoka-apuun.

Vähävaraisten avustaminen ei kuitenkaan ole seuran ainoa tavoite, vaan yhtä tärkeänä koetaan harrastuskustannusten laskeminen koko seurassa. Nuoremmilla ikäluokilla tämä toteutui jo, kun VPS:n Junnuhalli muuttui kolmeksi seuraavaksi vuodeksi Vepsun junioreille ilmaiseksi. Tästä kiitos yhteistyökumppaneillemme, joiden ansiosta yksittäisten joukkueiden hallimaksut putosivat jopa yli 11.000€ vuodessa. Laadukas lasten jalkapalloharrastus ei olekaan enää välttämättä kallista.

Seuraavaksi on pystyttävä vaikuttamaan vanhempien junioreiden harrastuskustannuksiin. Ns. ison kentän joukkueet eivät mahdu enää Junnuhalliin, mutta muita keinoja kulujen karsimiseksi on löydyttävä. Tässä asiassa yhteistyö ja vuorovaikutus Vaasan kaupungin ja Kuntayhtymän kanssa ovat avainasemassa. Vaasassa on loistavat harjoitusolosuhteet, jotka tulevat paranemaan entisestään nuorten EM-kilpailujen myötä. Nämä olosuhteet on saatava järkevämmin hyödynnettyä ja alaikäisten harjoittelukustannuksia myös Vaasassa inhimillisemmiksi.

VPS Juniorit toivottaa VPS-perheelle hyvää joulua ja mielenkiintoista kautta 2017!

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤