VPS Juniorit panostaa urheiluvalmennukseen kokonaisvaltaisesti
Julkaistu: 16.10.2020 00.00

VPS Juniorit panostaa urheiluvalmennukseen kokonaisvaltaisesti

Nykyfutiksessa ei enää riitä, että jalkapalloilija on vain hyvä ja taitava pelaaja. Sen lisäksi huipputason futaajan pitää olla myös hyvä urheilija, sekä fyysisesti että henkisesti. Koska jalkapallossa kilpailu on kansainvälisellä tasolla kovaa, on jalkapallovalmennus joka puolella kehittynyt entistäkin kokonaisvaltaisempaan suuntaan - erityisesti parin viimeisen vuosikymmenen aikana.

VPS Juniorit pyrkii tietysti vastaamaan tähän aina vain kovenevaan kilpailuun, ja siksi sen valmennusmetodejakin on pyritty modernisoimaan mahdollisuuksien mukaan. Seuraan on rohkeasti palkattu paitsi jalkapallon, niin myös urheilijoiden täsmävalmentamisen ammattilaisia.

Pari vuotta sitten fysiikkapuoleen panostettiin kunnolla kiinnittämällä seuraan uusi fysiikkavalmennuksen koordinaattori Kari Salmi. Salmi on aikaisemmin valmentanut VPS Junioreiden yksittäisten joukkueiden lisäksi myös FC Sportin tyttöjä, mutta pääosin hänen lajitaustansa on painipuolella.

-Yli 30 vuotta valmentanut painijoita ja ollut aktiivinen painija. 16-kesäisestä asti olen toiminut valmennuskuvioissa, Salmi kertoo aiheesta.

Käytännössä Salmen päätyö on VPS Junioreiden fysiikkaharjoittelun koordinointi ja harjoitusohjelmien tekeminen. Hän tekee yhteistyötä ikäluokan 2010 ja sitä vanhempien kanssa aina B-junioreihin asti.

Kokonaisuudessaan Salmi on tyytyväinen siihen, miten yhteistyö VPS Junioreiden kanssa on sujunut. Kahdessa vuodessa ideat on saatu siirrettyä paperilta myös käytäntöön.

-Mielestäni yhteistyö on tosi hyvin lähtenyt käyntiin. Eka vuosi vähän mietittiin vielä asioita, mutta nyt ollaan paljon viisaampia. Myös muut seuran valmentajat ovat hoksanneet, että miten tärkeitä asioita me tehdään, ja uusia harjoitusmuotoja on otettu vastaan nyt paljon paremmin, Salmi sanoo.

Fyysinen valmennus jo nuorella iällä on Salmen mukaan jopa yksi tärkeimmistä asioissa nykyaikaisia futaajia koulittaessa. Hän kokee, että Suomessa ollaan jalkapallon puolella oltu muuta maailmaa jäljessä nimenomaan fyysisesti.

-Täälläkin kyllä harjoitellaan hyvillä määrillä, mutta silmiinpistävää on, että meillä pelaajien fysiikka on heikompaa. Mutta siitä tulee heikkoa, jos keskitytään pelkkään lajiharjoitteluun. Sitten fyysinen puoli on auttamatta jäljessä. Jos asioiden tekeminen monipuolisemmin aloitettaisiin nuorempana, niin vanhemmalla iällä kehittyminen olisi paljon helpompaa, Salmi painottaa.

Fyysisiä harjoitusohjelmia rakennettaessa edetään VPS Junioreissa vahvasti testeistä saatavan datan kautta. Ohjelmat tehdään sillä periaatteella, että testeissä näkyviä heikkouksia pystytään vahvistamaan.

-Pohjana on se, että katsotaan testien tuloksia ja niiden pohjalta vahvistetaan monipuolisesti heikkouksia, joita pidetään tärkeänä vahvistaa. Haluamme pelaajillemme monipuolisen fyysisen pohjan, jotta heitä on vanhemmassa iässä helppo ohjata voimaharjoitteluun. Yleisellä tasolla liikkuvuus on palloilijoilla selkeä kehityskohde, ja myös juoksuvoiman lisäämiseen ollaan panostettu. Siinä asiassa ollaan tänä vuonna myös menty näkyvästi eteenpäin. On tullut selkeä muutos jo nyt, Salmi kehuu.

Täksi vuodeksi VPS Junioreissa on panostettu myös 2010 syntyneitä nuorempien fysiikkaharjoitteluun, jota hankittiin koordinoimaan Taneli Töyli. Personal trainerin koulutustaustalla mukaan tulleen Töylin rooli on tukea jo ala-asteikäisten pelaajien fyysistä kehittymistä, jotta perusasioita ei enää tarvitsisi kerrata 12-13 -vuotiaina.

-Siinä vaiheessa pelaajille on iso muutos, että fysiikkaharjoittelu pitää tehdä omatoimisesti, Töyli kertoo.

VPS:n pelaajapolussa Töylin roolina on parantaa junioripelaajien fyysisiä pohjia kokonaisvaltaisesti.

-Fyysiselle harjoittelulle on tarvetta, mikä näkyi jo silloin, kun seuralla oli testipäivät. Erityisesti vanhemmissa ikäluokissa näkyi, että oli matkaa siihen, mitä fysiikan pitäisi olla. Nyt tarkoitus on saada pelaajille pohjat kuntoon siihen mennessä, kun Karin kanssa aletaan harjoitella. Sitten siellä voidaan alkaa tehdä siihen päälle vähän kehittävämmin, Töyli kuvaa.

Pääkoordinaattori Salmi on tietysti nuorempiin ikäluokkiin tehtyihin panostuksiin tyytyväinen, sillä aika ei riitä kaikkien ikäluokkien harjoittelun organisoimiseen. Hän uskoo ajan näyttävän, miten panostukset fysiikkapuoleen tulevat näkymään futiskentällä.

-Muutaman vuoden päästä nähdään. Nämä nykyisin tehtävät asiat kun saadaan jo nuoremmille aloitettua, niin ollaan oikealla tiellä, Salmi päättää.

---

Jalkapalloilijan ja urheilijan kokonaispakettiin kuuluvat olennaisesti myös korvien sisäiset asiat. Huippu-urheilussa kropan lisäksi myös mentaalisten asioiden on oltava tasapainossa, eikä edes fyysisesti lahjakas nuori urheilija ole minkään arvoinen, jos hän ei voi henkisesti hyvin.

Tätä VPS Junioreissa ei ole unohdettu, joten tämän vuoden helmikuussa seuran psykologiseksi neuvonantajaksi palkattiin Petteri Räisänen. Hän opiskelee psykologian tutkintoa viidettä vuotta Uumajan yliopistossa.

-Opiskeluissani erikoistun urheiluun. Meillä on sekä normaaleja psykologian kursseja että urheiluun syventävää materiaalia, Räisänen kertoo taustastaan.

Vallitsevan tilanteen vuoksi Räisänen ei ole päässyt aloittamaan töitä vielä täysipainoisesti, vaan alussa hän on pystynyt keskittymään lähinnä valmentajien kouluttamiseen ja neuvonantoon urheilupsyykkisillä osa-alueilla.

-Koulutuksissa on tähän asti ollut aiheina tunnepuolen aspektit jalkapallokontekstissa ja se, miltä psykologia näyttää futiksen parissa Ruotsissa ja Portugalissa. Haluamme kehittää valmentajan ja jalkapalloilijan välistä suhdetta ja kommunikaatiota. Myös vanhempien kanssa on ollut ajatuksena pitää sessioita, mutta ne ovat jääneet vielä järjestämättä, koska rajoitusten takia tilaisuuksia ei voisi järjestää kaikille, Räisänen kertoo.

Koronavirus on vaikeuttanut muitakin käytännön asioita, koska Räisäsen asemapaikka on ollut Merenkurkun toisella puolella. Alun perin hänen tarkoituksenaan oli olla koko kesä Vaasassa ja olla läsnä sekä Junioreiden harjoituksissa että peleissä, mutta se ei ollut korona-ajan takia mahdollista. Siksi myöskään kommunikointia ei vielä VPS Junioreiden pelaajien itsensä kanssa ole pystytty aloittamaan, vaan sen kanssa pitää odottaa ensi vuoteen.

-Pelaajien kanssa en ole suoraan ollut kontaktissa. Koko alalle koronavirus on ollut haastava tilanne. Olen keskustellut muiden urheilupsykologien kanssa, jotka ovat töissä Southamptonissa, Derbyssä ja muissa sen kokoisissa organisaatioissa, ja hekin ovat todenneet, että on ollut liian monimutkaista olla pelaajien kanssa yhteistyössä, Räisänen kertoo.

Toisaalta sitten, kun yhteistyö tulee mahdolliseksi myös pelaajien kanssa, on siihen siirtyminen silloin luonteva seuraava askel myös Räisäselle itselleen, kun hän kehittää omaakin toimintaansa.

-Onneksi ehdin kerran nähdä valmentajat juuri ennen koronaa, kun kävin pitämässä ensimmäisen koulutuksen ja workshopin. Osa valmentajista on tuttuja entuudestaan, eli se mahdollisti sen, että koulutuksia pysyi jatkamaan jatkaa etänä. Koulutuksia ja etätilaisuuksia on ollut paljon, ja helpottaa, kun kouluttaja on tuttu, Räisänen jatkaa.

Kokonaisuudessaan Räisänen on tyytyväinen siitä, että VPS Juniorit organisaationa uskaltaa olla edistyksellinen ja palkata seuraan ammattilaisia myös muualta kuin suoraan jalkapallon sisältä.

-Mielestäni on todella rohkaisevaa nähdä, että urheilupsykologiaan uskalletaan satsata. Aika suuri osa urheiluorganisaatioista tiedostaa jollakin tasolla tarpeen satsata urheilupsykologiaan ylipäänsä, mutta erittäin marginaalinen osa uskaltaa käyttää resursseja siihen, Räisänen kommentoi.

Psykologisen neuvonantajan rooli ei jää pelkästään valmentajien ja pelaajien kanssa toimimiseen. Räisänen painottaakin, että urheilupsykologiassa kyse ei ole pelkästään siitä, miten luodaan mentaalisesti vahvoja urheilijoita tai miten ehkäistään psyykkistä pahoinvointia. Annettavaa löytyy koko seuraorganisaatiolle, aina sen pohjarakenteista lähtien.

-Keskustelu on ollut aktiivista minun ja VPS Juniorien välillä, joten tiedän, että täällä on ymmärretty, että urheilupsykologialla on paljon muutakin annettavaa. Miten luodaan kokonainen ehjä seuraorganisaatio vanhemmista ja valmentajista lähtien? Miten saadaan mahdollisimman hyvät olosuhteet sekä toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen, että olemiseen tässä nyt? Miten arvioimme sitä kehitystä ja tilaa? Koko seuran kannalta ja myös henkilökohtaisesti, Räisänen päättää.

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joita VPS Junioreissa varmasti pohditaan ja joihin keskittymällä seuran toimintaa pyritään parantamaan entisestään.

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤