Maalahdesta voitot hallituilla esityksillä
9.8.2018 21:17 Uutiset / VPS U9 P09

VPS-j P09 Raita kävi viettämässä omanlaistaan Taiteiden yön alkua Maalahdessa Juniorcupenin U10-pelien merkeissä. Kahdesta ottelusta saldona oli yhtä monta voittoa, ilman että vastustaja sai aikaan maaliakaan.

vs. Malax IF 2-0

Vepsu hallitsi peliä, mutta maalinteko tuotti tuskaa. Vaikeustasoa nosti muhkuraisen kentän aiheuttamat pomput, mutta tunnustusta ansaitsee myös Maalahden mainio maalivahti, joka valitettavasti joutui jättämään kentän toisella puoliajalla kolautettuaan päänsä tolppaan tyylikkäästi puskun torjuttuaan.

vs. Sundom IF 5-0

Avausottelun 2-3-2 taktiikka vaihtui päävalmentaja Rasinmäen taululla pelien välissä 2-4-1 formaation, joka sekin toimi pääosin hyvin. Hienojen kierrätysten ja syöttöpelin vastapainoksi nähtiin kuitenkin myös hätäilyä maalintekosektorilla ja välillä muissakin suorituksissa. Vaasalaisten hallinnasta illan otteluissa kertoo hyvin se, että maalivahdit saivat nollapelinsä käytännössä ilman ensimmäistäkään torjuntaa.

Valmentajan kommentit: Päivän teemoista kaksi kolmesta toteutui, ainoastaan maalinteon tehokkuus jätti toivomisen varaa. Ottelut toimivat hyvänä kenraaliharjoituksena viikonlopun turnaukseen Oulussa, tosin siellä tekemisen tasoa täytyy vielä terävöittää, Rasinmäki kommentoi.

Joukkueessa pelasivat: Joona Rasinmäki (mv), Leo Tyrväinen (mv), Arvi Erhnrooth (mv), Kuisma Karjala, Noa Lankinen, Matias Jurvanen, Nuutti Nurmi, Jaapo Antila, Paulus Alatalo, Max Poikela, Joona Kurunmäki ja Oscar Nylund. Valmennus ja huolto: Timo Rasinmäki, Tuomo Jurvanen, Mika-Markku Karjala, Jukka Lankinen, Tero Nurmi ja Mika Erhnrooth.


   
Lisää uutisia
VPS-Juniorit
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat