Nya Ehnvallenilta kaksi voittoa
Julkaistu: 02.07.2018 00.00

Nya Ehnvallenilta kaksi voittoa

Juniorcupenin u10-poikien kolmas turnaus pelattiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä I-JBK:n isännöimänä. Alunperin pelipaikaksi ilmoitettu Jungsund vaihtui, kun Gerbyn uusi komea tekonurmi Nya Ehnvallen valmistui käyttöön juuri sopivasti. VPS-j P09 saikin kunnian kirmata kentällä ensimmäisten joukossa. Kenttä oli upea, ja upeasti sujuivat myös pelit Vepsun pojilta vuotta vanhempia vastustajia vastaan.

vs. I-JBK 5-4 (2-1) Maalit: Nuutti x4, Oskari

Päivän ensimmäinen vastustaja oli ennen ottelua sarjan kärjessä puhtaalla pelillä. Vepsu aloitti kuitenkin ennakkoluulottomasti ja rakenteli paikkoja, mutta ensimmäinen maali merkittiin kotijoukkueelle. Puoliaikaan mennessä johtoasema kääntyi raitapaidoille Nuutin kahdella komealla maalilla. Toisen 20 minuuttisen alkuun sama poika täydensi hattutemppunsa, mutta peli ei todellakaan ollut ohi. Iskmo-Jungsund kavensi, tasoitti ja meni vielä johtoonkin. Vaihdosta kentälle energiaa tuonut Oskari onnistui tasoittamaan puntit todellisella tahtomaalilla, ja toinen vaihtolaituri Lucas hankki Vepsulle vielä pilkun kamppailun viime minuuteilta. Rankkarista Nuutti iski ottelun neljännen, voittomaaliksi jääneen osuman.

vs. Kuffen 6-2 (4-1) Maalit: Nuutti x2, Oskari, Matias, Lucas, Arvi

Toisen ottelun alku oli vepsupainotteinen. Oskarin, Nuutin ja Matiaksen maaleilla päästiin kolmen osuman verran johtoon, Koivulahtelaisten kavennuksen ja Nuutin toisen osuman myötä johtomarginaali oli sama myös tauolla. Toinen jakso ei enää maaleja samassa määrin tarjoillut, Kuffen kavensi kertaalleen, mutta Lucaksen ja Arvin osumat sinetöivät loppulukemat.

Valmentajan kommentit: Tänään oli ilo koutsata. Ensimmäinen ottelu oli erittäin tasainen ja vastustaja laadukas, joten viime hetken voittomaali maistui hyvältä. Toisessa ottelussa ottelussa päästiin vähän helpommalla. Koko ryhmä suoritti tällä kertaa erittäin hyvin, ja kenen tahansa pelaajan erikseen kehuminen on pieni vääryys kaikkia muita kohtaan, mutta siitä huolimatta haluan nostaa hattua Joonalle, joka taisteli erittäin sisukkaasti läpi molempien otteluiden, Tero Nurmi totesi pelien tauottua.

Joukkueessa pelasivat: Nuutti Nurmi, Oskari Kähtävä, Matias Jurvanen, Lucas Talmat, Arvi Erhnrooth, Onni Virta, Roope Kamppinen, Arttu Lakonen, Eemil Väyrynen, Joona Kurunmäki, Beder Al-zidi ja Juuso Uusi-Ranta. Valmennus: Tero Nurmi ja Tuomo Jurvanen. Huolto: Mika Erhnrooth ja Mika Uusi-Ranta.

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤