Valmentajaesittelyssä Valtteri Ahonen
Julkaistu: 16.04.2020 00.00

Valmentajaesittelyssä Valtteri Ahonen

1) Valmennusvuodet seurassa ja muu kokemus lajin parista?

- 2020 on 4. vuoteni valmentajana. Oma peliura alkoi 3 tai 4 vuotiaana Junnuliigassa, ja päättyi alakoulun lopulla nilkkavaivojen takia.

2) Käydyt valmennuskoulutukset?

- Palloliiton E-, D-kurssit suoritettuna. C-kurssia käyn tällä hetkellä. Muita satunnaisia kursseja myös käytynä.

3) Miten tulit seuraan valmentajaksi?

- Otin 2016 kesällä yhteyttä Joni Keturiin ja sanoin olevani kiinnostunut valmentamaan Junnuliigassa. Ei mennyt kauaa, kun olin Länsimetsän koulun kentällä vetämässä treenejä ensimmäistä kertaa. Sen kesän jälkeen hyppäsin Henri Sillanpään apuvalmentajaksi P07-ryhmään. 2019 syksystä lähtien olen 07-porukan lisäksi Höllä Kevarin apuna 06-porukassa.

4) Mikä valmentamisessa palkitsee?

- Valmentamisessa palkitsee, kun huomaa oman valmentamisen kehittävän pelaajaa ja joukkuetta, on se sitten pelillisissä tai henkisissä asioissa. Myös lasten kehityksen näkeminen sekä pelaajana että ihmisenä on palkitsevaa.

5) Mikä on vahvuutesi valmentajana?

- Pyrin aina tekemään asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Tunnen myös pelaajani hyvin.

6) Keneltä seurassa opit eniten valmentamisesta?

- Olen oppinut seurassa valmentamisesta eniten Henri ”Henkka” Sillanpäältä. Hän sai minun kipinän valmentamiseen syttymään. Suurin osa asioista, mitä valmentamisesta tiedän, on Henkalta, enkä ikinä olisi kehittynyt näin paljon ilman Henkan esimerkkiä. Myös Joselta (urheilujohtaja Janne Lindberg) ja muilta VPS Junioreiden valmentajilta olen oppinut valmentamisesta.

7) Mitä kaipaat eniten joukkuetoiminnan ollessa tauolla?

- Kaipaan futiskentällä oloa, treenien vetämistä ja joukkueen kanssa toimimista.

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤