P05 Pelireissu Turkuun 7-8.3.
Julkaistu: 08.03.2020 00.00

P05 Pelireissu Turkuun 7-8.3.

Joukkue matkusti viikonloppuna Turkuun pelaamaan harjoituspelejä. Pelit oli sovittuna sekä FC Interin että TPS:n kanssa. Peliolosuhteet olivat loistavat, vaikka pelit pelattiin tällä kertaa ulkona. Kupittaan ulkotekonurmikentät olivat kunnossa ja sää oli kohdillaan.

Lauantain iltapeli pelattiin kello 18 ja vastaan asteli FC Inter. Peli alkoi FC Interin pallonhallinnalla ja VPS ryhmittäytyi puolustamaan. Puolustus hoitui kurinalaisesti ja pikkuhiljaa myös VPS pääsi paremmin otteluun sisään. Pelitapahtumien tasaantuessa myös maalipaikkoja alkoi syntyä. Ensimmäinen puoliaika tarjosi VPS:lle kaksi komeaa maalia ja puoliaika päättyi 0-2 VPS:lle.

Toinen puoliaika oli hienokseltaan FC Interin hallintaa, mutta molemmat joukkueet olivat pelissä mukavasti mukana. Puoliajan ainoa maali syntyi aivan ottelun loppuhetkillä ja sen hoiti FC Inter. Ottelun lopputulos oli täten 1-2. Ottelu oli hyvä kokemus ja ehdottomasti tarpeellinen harjoitusottelu joukkueelle.

Myös Vaasassa tapahtui lauantaina iltapäivällä, kun P05-joukkueen toinen ryhmä pelasi harjoituspelin paikallisesti. Joukkue sai pelikutsun VPS P06 -joukkueelta. Ottelu pelattiin Botniahallissa ja peli päättyi sopuisiin tasalukemiin 5-5.

Sunnuntain peli pelattiin TPS:ää vastaan. Pientä harmia jäi lauantain pelistä, sillä kaksi pelaajaa joutui jäämään sivuun sunnuntain pelistä loukkaantumisten vuoksi. VPS aloitti pelin siis hieman kapeammalla ringillä tällä kertaa.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin varsin tasaisissa merkeissä ja VPS osoitti varsin mukavia otteita. Pian ottelussa tuomittiin rangaistuspotku ja TPS pääsi yrittämään maalintekoa myös rangaistuspotkusta. Tuloksena komeasti torjuttu rangaistupotku VPS maalivahdilta. Ensimmäinen puoliaika päättyi lopulta maalittomaan tasatulokseen 0-0.

Toinen puoliaika alkoi myös mukavasti ja VPS osoitti alussa lupaavia otteita. TPS sai kuitenkin ottelua hallintaansa vahvemmin kun VPS:n pelissä alkoi näkyä jo hieman väsymystä. TPS otti komentoa itselleen yhä enemmän ja ote palkittiin lopulta kahdella maalilla. Ottelun lopputulos kirjattiin siis TPS:lle 2-0.

Kiitos FC Inter ja TPS otteluista, molemmat ottelut olivat opettavaisia pelaajille. Kaiken kaikkiaan onnistunut viikonloppu !

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤