2
TOU
20.00
VPS-j 4. divisioona, Nelonen

VPS J - Ponnistus  8 - 1

Variskan Tekonurmi

VPS-j kaatoi Ponnistuksen

VPS-j lähti kauden toiseen otteluun mielenkiintoisista asetelmista. Joukkue oli voittanut vieraissa Sisu-Pallon, ja vastaan asettui viime kaudella Variskalla suurinumeroisesti voitettu Lapuan Ponnistus. Tiedettiin siis, että vastaan tulee revanssin haluava joukkue. Otteluun toi oman lisämausteen lähes myrskytuuli. VPS-j pelasi lopulta kelvollisen ottelun ja voitti peräti 8-1-lukemin.

Ensimmäinen puoliaika alkoi Ponnistuksen komennossa. Joukkue prässäsi ylhäältä, eikä VPS-j päässyt vastatuulessa pelaamaan läheskään normaalia jalkapalloa. VPS-j oli puoliajalla erittäin vaarallinen ja myös tehokas päästessään hyökkäämään. Maalinteon aloitti Heino Järvelä komealla kaukolaukauksella. Ponnistus tasoitti kulmasta, mutta VPS-j iski puoliajan loppuun vielä kahdesti. Rene Koivisto teki illan ensimmäisensä ja Joel Tikka kauden ensimmäisensä.

Toiselle puoliajalle VPS-j sai taakseen puhurin. Tämä ei auttanut, sillä Ponnistukselle tuomittiin rankku, jonka kuitenkin maalivahti Niko Peltonen nappasi loistavasti kiinni. Tämän jälkeen VPS-j myllytti huolella ja iski peräti viisi osumaa. Maaliverkkoja heiluttivat jälleen Järvelä ja Koivisto. Lisäksi rankusta onnistui Arttu Lehtonen. Huikean ylämummopommin iski Jussi Mansikkamäki ja Ibrahim Abdifatah teki melko eriskummallisen maalin maatessaan maassa.

Rene Koiviston mukaan ensimmäinen puoliaika oli välillä aikamoista taistelua ja maalit olivat totta kai tärkeitä.

- Ekalla puoliskolla tehtiin tärkeitä maaleja hyvällä prosentilla paikoista ja siten saatiin pidettyä kokoajan peli hallussa, vaikka vastustaja painosti kovaa. Pelin loppua lähestyessä alkoi kentällä olla todella paljon tilaa, joka pystyttiin käyttämään hyväksi maalien muodossa.

Koivistoa lämmitti pelissä syntyneet komeat osumat.

- Mun mielestä me pelattiin tänään hyvä peli joukkueena. Hyökkäys ja puolustus molemmat toimi hyvin, ja itselle jäi hyvä maku pelistä, kun koko joukkueen asenne oli korkealla. Täytyy myös korostaa tänään nähtyjä eurogoaleja, ne nosti fiilistä ja lämmitti kylmähkössä viimassa.

VPS-j ei pelannut mitenkään säväyttävää ottelua. Numerot mairittelevat ja lisäksi Ponnistuksen puolustuspelaaminen ei ehkä ollut ottelussa parasta mahdollista. Ottelu oli tasainen ja Ponnistus jopa piti enemmän palloa. VPS-j:llä oli toki paikat useampaankin osumaan, mutta muutamassa päivän maalissa oli myös tuuria mukana.

Ottelut jatkuvat ensi viikon torstaina Variskalla kauden hyvin aloittanutta Strömsöä vastaan.

Maaleja löytyy totuttuun tapaan joukkueen Instagramista:
https://www.instagram.com/vps_j/?hl=fi

Tilastot

8 - 1

Ponnistus
(3-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤