SPL P14 Lopputurnaus
Julkaistu: 13.08.2019 00.00

SPL P14 Lopputurnaus

Joukkue sijoittui Puolen Suomen Liigassa kevätkierroksella kolmanneksi. Sijoitus takasi paikan SPL:n lopputurnaukseen, joka pelattiin Eerikkilän urheiluopiston huippuolosuhteissa 9-11.8. Turnaukseen matkasi 18 poikaa.

Ensimmäinen alkulohkon peli oli odotetun kova, vastaan asettui FC Honka Espoosta. Hyvien otteiden ansiosta ottelu päättyi VPS:n voittoon 3-2. Maalinteko onnistui ja peli pysyi kasassa loppuun saakka.

Toisessa pelissä vastaan tuli Ilves Tampereelta. Peli päättyi 2-1 tappioon. Ensimmäisen pelin jälkeen tämä lopputulos tuntui jopa pienoiselta pettymykseltä.

Kolmas alkulohkon peli oli FC Hakaa vastaan. Peli oli VPS:n hallinnassa alkuminuuteilta lähtien ja päättyi 3-0 voittoon. Voitto tarkoitti samalla myös lohkovoittoa ja hyvää sijoitusta koko turnauksessa.

Sijoituspelien ensimmäiseksi vastustajaksi tuli VJS Vantaalta. Pelissä oli latausta ja joukkue esitti hyvää peliä luoden hyviä tilanteita läpi ottelun. Peli päättyi kuitenkin 0-0 tulokseen ja ratkaisu oli haettava rangaistuspotkukisasta. VJS onnistui kisassa paremmin ja vei lopulta voiton.

Seuraava vastustaja oli tuttu OLS Oulusta. Ottelu pelattiin aikaisin aamulla ja oli varsin tasainen. Ottelu päättyi kuitenkin 2-1 OLS:n voittoon.

Viimeisin vastustaja oli FC Espoo. Otteluun saatiin vielä viritettyä hyvä vauhti ja peli kulki mukavasti. Ottelu päättyi tasalukemiin 2-2 ja voittoja oli selvitettävä jo toisen kerran rangaistuspotkuin. Voittajaksi selviytyi FC Espoo.

Turnaus tarjosi joukkueelle erittäin kovatasoisia ja opettavaisia pelejä. Joukkue esitti hyviä otteita ja peli kehittyi turnauksen edetessä hienosti. Joukkueen esitykset huomioitiin positiivisesti myös muiden joukkueiden parissa.

Onnittelut menestyksestä pojille, valmentajille ja kaikille taustahenkilöille !
Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤