Ilves Cup tarjosi kovatasoisia pelejä
Julkaistu: 17.06.2018 00.00

Ilves Cup tarjosi kovatasoisia pelejä

Jo lokakuussa kauden alkaessa lyötiin lukkoon, että yksi kesän päätapahtumista ja tason mittauksista tehdään kesäkuussa Tampereella. Ilves Cupissa luvassa oli 8 vs. 8 pelejä maan kärkijoukkueita vastaan. Vepsulta matkaan lähti 13 pelaajan, neljän valmentajan ja yhden huoltajan vahvuinen iskuryhmä. Myös kannatusjoukkoja oli kentän laidalla mukavasti, sillä tämän kesän reissut päätettiin tehdä vielä perheiden kanssa.

Muutama autokunta matkasi Tampereelle jo perjantaina haistelemaan tunnelmaa, mutta kaikki olivat Kaupin kentällä viimeistään lauantaiaamuna klo 9.30, jolloin kokoontuminen avausottelua varten oli sovittu. Ensimmäisenä päivänä pelattiin alkulohkon ottelut, joiden perusteella määrittyi mistä sijoista sunnuntaina taisteltaisiin.

LA klo 10 VPS vs. LeKi 1-2 (1-0) Maali: Jaapo

Vaikka alla oli pidempi matka, Vepsu avasi aamuottelun pirteästi. Ensimmäisen kerran pallo upposi lempääläisten verkkoon, kun Jaapo teki tavaramerkkinousunsa oikeaa laitaa pitkin ja pommitti kuulan voimalla sisään. Ennen kuin peliä ehdittiin uudelleen käynnistää, joku satunnainen ohikulkija vinkkasi lempääläisvalmennukselle pallon menneen sivuverkosta sisään. Tuomari osti tämän, ja maalipotkulla jatkettiin. Toiselle Jaapon osumalle ei sitten enää löytynyt hylkäysperusteita, tällä kertaa viimeistely tapahtui keskisektorilta vähän kauempaa vastustamattomalla ylänurkkalaukaksella. Johtoasemasta huolimata LeKi oli jatkuvasti vähän vahvempi kaksinkamppailuissa, ja loi myös enemmän maalipaikkoja. Näin ollen ei lopulta ollut suuri vääryys, että toisella 20 minuuttisella kaveri nousi rinnalle ja ohi. Pelin jälkeen poikia luonnollisesti vaivasi hylätty maali, ja palloa yritettiinkin käydä sovittamassa sivuverkosta sisään siinä onnistumatta.


LA klo 13.05 VPS vs. FC Inter 0-5 (0-4)

Lounastauon jälkeen toisessa ottelussa vastaan asettui koko sarjan ennakkosuosikiksikin hehkutettu FC Inter Turusta. Joukkue osoittautui sekä yksilötaitojen että joukkuepelin osalta aikalailla hehkutuksen arvoiseksi, ja ensimmäisen puoliajan neljä maalia veivät vaasalaisten pelihalut aika tehokkaasti. Sen verran kuitenkin riitti toiselle jaksolle taistelutahtoa, että lukemat eivät enää pahemmin revenneet. Inter eteni lopulta turnauksessa aina loppuotteluun asti, jossa tällä kertaa joutui taipumaan HJK:lle selvin lukemin. Vepsulle tämä peli tarjosi hyvän oppitunnin, jonka kohokohdaksi jäi yksi maalia kohti saatu laukaus juuri ennen loppuvihellystä. Tästä löytyy videokin joukkueen facebook-sivulta.


LA klo 16.15 VPS vs. Kasiysi 1-1 (0-0) Maali: Jaapo

Kahden tappion jälkeen päätösottelun panos oli selvä. Voitolla lohkon kolmospaikka, puoli tuntia lisää nukkumisaikaa sunnuntaiaamuun ja pelit sijoituksista 9-12. Heikomman maalieron takia tasapelilläkin kohtalona olisi jumbosija lohkossa, aamuottelu ja jämäsijat sarjassa. Tasainen vääntö eteni pitkään maalittomana, vaikka vaasalaiset paremmat paikat saivatkin. Muun muassa Nuutti pääsi kaksi kertaa melko puhtaaseen läpiajoon onnistumatta kuitenkaan viimeistelyssä. Lopulta avausosuma menikin vastustajalle, kun kulmapotku kimposi harmittavasti omasta pelaajasta VPS-maaliin. Tasoitusta haettiin vimmatusti, ja lopulta se syntyi Jaapon lapikkaasta Kuisman vahvan prässäyksen jälkeen, kun Kasiysin veskari oli kaukana maalin suultaan. Tarvittava voittomaali jäi kuitenkin haaveeksi.


SU klo 9.40 VPS vs. VaNL 5-2 (4-0) Maalit: Nuutti x2, Arttu, Jaapo, Paulus (sijat 13-16)

Toinen turnauspäivä sai lentävän lähdön, kun Nuutti chippasi pallon kauniisti yli vastaantullen maalivahdin vain muutaman minuutin pelin jälkeen. Hieman myöhemmin Paulus teki vahvan nousun vasemmalta, keskitti luukulle ja Arttu puttasi pallon verkkoon. Jaapo löi lisää löylyä tehden ties kuinka monetta kertaa nousun oikealta laidalta boksiin. Veto lähti tälläkin kertaa lähes olemattomasta kulmasta, mutta upposi kuitenkin sisään. Ennen taukovihellystä Pauluskin sai nimensä maalisarakkeeseen, vaikka Kaapolla kova yritys olikin ohjata palloa vielä viivan tuntumasta. Myös tämä osuma on taltioitu videomuodossa joukkueen facebook-sivulla. Toisella puoliajalla Nuutti osui vielä toistamiseen, mutta otteen hieman herpaannuttua vastustajakin sai aikaiseksi pari kavennusmaalia.


SU klo 13.00 VPS vs. LauTP 2-3 (0-2) Maalit: Paulus, Jaapo (sijat 13-14)

Viimeinen tauko käytettiin pieneen pulahdukseen läheiseen lätäkköön sekä tietenkin turnauslounaaseen. LauTP selvitti tiensä vastustajaksi kaadettuaan aamuottelussa Ilveksen rankkareilla. Vepsun tavoitteena oli ilman muuta pelata nousujohteinen turnaus ja päättää se voittoon, mutta lopulta viimeinen ottelu oli kuin koko turnaus pienoiskoossa. Vastustaja karkasi parin maalin johtoon, jota lähdettiin kirimään vimmatusti. Kavennus syntyi, kun Leo ampui rimaan ja Paulus oli nälkäisin paluupallon tavoittelija. Tasoituksen tekijä oli jälleen Jaapo, tällä kertaa vapaapotkusta maalivahdin käsien kautta. Myös tämä osuma löytyy joukkueen facebookista. Voittomaaliakin haettiin ja tasapelillä oltaisiin saatu ampua pilkkuja, mutta valitettavasti viimeinen osuma syntyi Vepsun verkkoon. Näin sijoitukseksi jäi 14, mikä ilman muuta on pettymys.


Tulokset eivät tietenkään ole se tärkein asia, mutta myös pelillisesti otteet jättivät paikoin parantamisen varaa. Vastuksen koventuessa omaa peliä ei pystytty pelaamaan kuten olisi toivottu. Osittain syynä oli varmasti rutiinin puute 8 vs. 8 pelimuodossa. Onneksi tätä on vielä runsaasti aikaa harjoitella, sillä pysyvästi tähän siirrytään vasta tulevalle kaudelle.

Lopullinen saldo oli siis yksi voitto, tasapeli ja kolme tappiota. Voitto ja yksi tappioista ei jättänyt selittelyn varaa, mutta loput kolme ottelua olisivat toisena päivänä voineet päättyä kaikki myös Vepsun voittoihin. Nyt nähty tulosrivi oli kuitenkin melko tarkasti se mitä joukkue esityksillään ansaitsi. Tuloksista huolimatta henki joukkueessa oli hyvä koko viikonlopun ja pojille turnaus tarjosi jälleen muistoja, jotka varmasti kantavat pitkään. Se on lopulta kuitenkin kaikista tärkeintä.


Joukkueessa pelasivat:
Onni Virta, Nuutti Nurmi, Arttu Lakonen, Jaapo Antila, Paulus Alatalo, Kuisma Karjala, Noa Lankinen, Kaapo Ohra-aho, Juuso Uusi-Ranta, Roope Kamppinen, Leo Tyrväinen, Lauri Mäkisalo ja Matias Jurvanen. Valmennus: Tuomo Jurvanen, Mika-Markku Karjala, Tero Nurmi ja Jukka Lankinen. Huolto: Mika Uusi-Ranta.



Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤