16
KES
19.30
VPS-j 3.Div, Kolmonen

VPS -j - Sisu-Pallo  4 - 3

Huutoniemi Nurmi

17.6.2015 VPS-j voittoon viime hetkillä

VPS-j jatkoi otteluita Seinäjoen Sisu-Palloa vastaan Huutoniemellä. Vaikea kenttä ja tuuliset olosuhteet tekivät pelistä ajoittain
hankalaa, mutta taisteluilme oli molemmilla joukkueilla kohdillaan. Tällä kertaa VPS-j otti voiton viime hetken maalila runsasmaalisen ottelun päätteeksi 4-3-lukemin.

 

Ensimmäinen puoliaika alkoi VPS-j:n kannalta surkeasti, kun Sisu-Pallo sai pallon nopeasti maaliin. VPS-j toipui nopeasti, kun Topias Iloviita latasi kärkkärillä pelin tasoihin. Vieraat menivät uudelleen johtoon, kun kulman jälkitilanteesta melko vaarattoman näköinen veto meni lopulta maaliin pelaajaruuhkan läpi. Kotijoukkue sai värkättyä pelin tasoihin ennen taukoa, kun Marko Pihonen sai purkupallon haltuun ja latasi puoli-volleystä pallon alakulmaan.

 

Toisella jaksolla punapaitainen vierailija meni kolmannen kerran johtoon. VPS-j sai kuitenkin jälleen pelin tasoihin, kun Joni Uusipaikan raivoisa nousu päätyi lopulta maalipaikaksi Kenan Kelmendille, joka ei erehtynyt. Ottelusta odoteltiin jo tasuria, kun peliin vaihtopenkiltä singahtanut Tuomas Kiiskilä sai lisäajalla pallon itselleen boksissa ja onnistui pääsemään parin mutkan kautta yksin läpi, eikä erehtynyt.  

 

Valmentaja Mika Koivumäki iloitsi viime hetken maalista.

- On meillä huonoakin tuuria ollut tällä kaudella, että hyvä saada välillä näinkin päin. Vaikka eihän tuo tuuria ollut, oli meillä toinenkin
loistopaikka tyhjästä maalista 3-3-tilanteessa. Jotain tietysti kertoo se että onnistuimme kolme kertaa nousemaan tasoihin ja lopussa vielä ohi. Se oli oikein positiivista.

 

Peli oli tasaväkinen ja molemmilla oli hallintajaksonsa. VPS-j pelasi melko tyypillistä tämän kauden peliä, jossa tilanteita tulee
molempiin päihin ja välillä näyttää siltä että joukkue on aika lailla sillassa. Mutta vaaralliset hyökkäykset ovat alituinen uhka vastustajille, ja nopeiden hyökkääjien avulla painopiste siirtyy äkkiä vihollisen päätyyn.

 

VPS-j kuten muutkin Kolmosen porukat lomailevat juhannuksen ja seuraava ottelu on seuraavan viikon lauantaina HBK:n vieraana Kruunupyyssä.

 

Pöytäkirja:

http://www.resultcode.fi/sarjat/joukkue/jou_opk_nayta_uusi.php?piiri_id=100013&ottelu_id=345932&sarja_id=109514

 

Ottelun melkein kaikki maalit joukkueen instagramista:

https://instagram.com/vps_j/

 

 

 

Tilastot

4 - 3

Sisu-Pallo
(2-2)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤