VPS P00 joukkue jatkoi hienoa turnaustaan Seinäjoella 1.8. voittamalla puolivälierissä kovan paikallisvastustajansa VIFK:n 3-0.
VIFK on aina ollut haastava vastustaja VPS:lle. Tällä kertaa olimme askeleen edellä lähes joka osa-alueella.
Kaikki pelaajat noudattivat luotua taktiikkaa erinomaisesti ja taistelivat joka tilanteessa loppuun asti.
Ensimmäinen maali syntyi Tobias Björkqvistin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta, kun irtopalloon ensimmäisenä rynnisti Eeti Ämmälä. Toinen maali syntyi Leevi Mäkilän keskityksestä etutolpalle, jonka Eeti Ämmälä pääsi puskemaan etukulmasta maaliin. Vielä ennen ensimmäisen puoliajan loppua hyvän prässin jälkeen pallo saatiin riistettyä ja Leevi Mäkilä pääsi laukaisemaan kaukaa komealla vedolla yläriman kautta pallon maaliin.
Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin VPS:n hallinnassa, eikä vastustaja päässyt juurikaan maalitekopaikoille. Joukkue puolusti kurinalaisen tiiviisti, niin että kaksinkamppailutilanteissa tuki oli lähellä. Joukkueen suurimpiin onnistujiin kuului Arto Paasiviita, joka yhdessä muun puolustuksen kanssa piti VIFK:n vaaralliset hyökkääjät kurissa.
VPS:n osalta Kai Pahlman lopputurnaus huipentuu sunnuntaina 2.8. välieräpeliin klo 10:50 Prunttimäessä HJK:ta vastaan ja iltapäivällä joko pronssiotteluun klo 15:20 Prunttimäessä tai finaalliin klo 17:45 Seinäjoen Keskuskentällä OLS:a tai KäPa:a vastaan.
Kai Pahlman turnauksen menestys on jo varmistanut VPS:lle paikan talvella 2016 pelattavaan B-junioreiden SM-karsintasarjaan.
Ei uutisia |