Pori Cup aurinkoisissa merkeissä
Julkaistu: 30.07.2017 00.00

Pori Cup aurinkoisissa merkeissä

Valkoinen joukkue avasi turnauksen lauantaina vasta puolen päivän jälkeen, ja vapaa-ajan viettoon päästiin jo parin tunnin jälkeen, kun päivän kolmanneksi vastustajaksi suunniteltu tallinnalaisjoukkue oli perunut osallistumisensa juuri edellispäivänä.

Valkoinen vs. Pallo-Iirot Keltainen 1-7 Maalit: Arttu x2, Paulus x2, Matias x2, Jaapo

Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin raumalaiset Pallo-Iirot. Peli alkoi iloisesti, kun Arttu ampui Vepsun johtoon Noan syötöstä. Arttu osui vielä toistamiseen ensimmäisellä vartilla, mutta Iirot pääsivät kaventamaan ennen taukovihellystä alakerran sähläilyn jälkeen. Toisella puoliajalla kapealla materiaalilla operoinut vastustaja tipahti sitten kyydistä, ja voittolukemat repesivät rumiksi. Ensin oli Pauluksen vuoro tehdä kaksi maalia Oton ja Artun syötöistä, sitten iski Matias kahdesti Onnin alustuksista. Loppulukemat sinetöi Jaapon soolonousu.

Valkoinen vs. FC Jazz Red 6-0 Maalit: Arttu x2, Nuutti x2, Otto, Jaapo

Toinen ottelu turnausjärjestäjä Jazzia vastaan eteni hyvin edellisen tapaan. Avauspuoliajan jälkeen taululla oli maalin johto, mutta toisella voittomarginaali repesi taas kuuteen maaliin. Arttu aloitti taas maalinteon komealla soololla, ja sai puskettua vielä toisenkin osuman, kun Otto oli ampunut rimaan Pauluksen keskityksestä. Nuutti sai putata kaksi maalia lähietäisyydeltä tyhjään verkkoon Matiaksen loistavien esitöiden jälkeen ja välissä Jaapo iski taas yhden maalin.

Valkoinen vs. Ylöjärven Ilves Punainen 6-1 Maalit: Noa x2, Matias x2, Paulus x2

Sunnuntaina aamupäivällä jatkettiin siitä mihin edellispäivänä jäätiin. Pari maalia avausjaksoon ja tennislukemat taululle toisella. Avausosuma tuli tällä kertaa aavistuksen onnekkaasti, kun Noan kulma lipsahti vastustajan selästä sisään. Toinen osuma oli sitäkin nätimpi, kun Matias pyöritteli kolme vastustajaa nippuun boksissa ennen viimeistelyä. Toiselle puoliajalle pakkaa sekoitettiin vaihtamalla puolustajat hyökkäävämpiin rooleihin. Noa kiitti vastuusta karkaamalla maalintekoon heti avauksen jälkeen. Vaihdoksen varjopuoli nähtiin seuraavaksi, kun kaveri pääsi karkaamaan maalintekoon puolustajien noustua turhan hanakasti mukaan hyökkäämään vapaapotkutilanteessa. Lopullisesti matsi ratkesi kun Onni vapautti Matiaksen läpiajoon. Pauluksen kaksi maalia olivat enää kosmetiikkaa.

Valkoinen vs. FC Rauma Musta 6-2 Maalit: Matias x2, Kuisma, Arttu, Nuutti, Jaapo

Raumaa vastaan saatiin ensimmäistä kertaa selvän tuntuinen johto jo ensimmäisellä vartilla. Matias aloitti maalinteon Jaapon vedon paluupallosta, Kuisma iski turnauksen avausmaalinsa pilkulta kun Matias kaadettiin, Arttu ampui turnauksen viidennen maalinsa komealla vapaapotkulla lähes puolesta kentästä ja Nuutti osui vielä pienestä kulmasta ennen taukovihellystä. Toiselle puolikkaalle vaihdettiin taas pelaajien rooleja, mikä sekoitti peliä. Jaapo teki toisella jaksolla maalin Onnin hienosta syötöstä ja Matias sooloili taas komeasti iskien jo turnauksen kuudennen osumansa. Kahdesti palloa kaivettiin myös omista, kun molemmat puolustajaparit unohtivat kertaalleen kaverit selustaan vapaaksi. Ilman Pauluksen mainioita torjuntoja omissa olisi voinut soida useamminkin.

Valkoinen vs. MuSa Real 2-3 Maalit: Jaapo, Paulus

Muutaman tunnin ruokatauon jälkeen joukkue oli kaikkea muuta kuin valmis peliin. Oman pään sekoilun jälkeen oltiin ensimmäistä kertaa turnauksen aikana häviöllä, mikä toi tarvittavan herätyksen. Viimeistään toisen kentällisen tulo kentälle käänsi peliä enemmän raitapaidoille ja Jaapon puolesta kentästä ampuma tasoitus vapaapotkusta oli varsin ansaittu. Johtomaali syntyi Pauluksen komealla pommilla takayläkulmaan, kun Noa oli antanut tutun kaavan mukaan kulmapotkun lyhyenä. Myös MuSan tasoitus toisella puoliajalla syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta. Tasatilanteessa molemmilla oli hetkensä, mutta lopulta MuSa sai voittomaalin aavistuksen onnekkaasti, kun keskitys kimposi puolustajan kautta verkkoon. Turnauksen päättäminen tappioon harmitti tovin, mutta oli hienoa että edes yksi otteluista oli vähän tasaisempi. MuSa-ottelun kaltaisia pelejä oli toiveissa enemmänkin turnaukseen lähdettäessä.


Joukkueessa pelasivat: Arttu Lakonen, Matias Jurvanen, Noa Lankinen, Otto Granqvist, Onni Virta, Paulus Alatalo, Nuutti Nurmi, Jaapo Anttila ja Kuisma Karjala. Valmennus: Tero Nurmi, Tuomo Jurvanen, Timo Rasinmäki


Mustan lauantai alkoi vähän varhaisemmella herätyksellä, kun ensimmäinen ottelu alkoi jo kymmeneltä. Yhden takaiskun ryhmä koki jo ennen starttia, kun sairasvuode harvensi joukkuetta yhdellä pelaajalla.

Musta vs. Pallo-Iirot Sininen 1-2 Maali: Veeti

Turnaus alkoi äärimmäisen tiukalla taistolla raumalaisia vastaan. Veetin maali ei tällä kertaa riittänyt pisteille, kun kaveri osui kahdesti.

Musta vs. FC Ruskon Pallo 0-3

Toinenkin ottelu saatiin alta pois jo ennen puoltapäivää. Tiukkaa oli tässäkin, ja kolmas osuma meni omiin vasta aivan viime hetkillä rangaistuspotkusta. Pelillisesti vääntö oli kovaa, mutta maalinteko osoittautui liian haastavaksi.

Musta vs, FC Jazz White 4-3 Maalit: Miko x2, Veeti, Joona

Muutaman tunnin ruokatauon jälkeen pelattiin vielä kolmas ottelu, tällä kertaa turnausisäntä Jazzia vastaan. Pojat pääsivät voitolla Porin yöhön, kun Miko iski pari maalia, Veetikin iski turnauksen toisen maalinsa ja lopulta Joona täräytti ratkaisevan osuman.

Musta vs. ToVe White 0-3

Sunnuntaina Musta joutui kehiin vielä lauantaitakin aiemmin. Maalinteon haasteet nostivat taas päätään, eikä ilman tehtyjä maaleja juuri kannata voitosta haaveilla.

Musta vs. FC Rauma Valkoinen 2-0 Maalit: Miko, Patrik

Turnauksen toinen voitto irtosi FC Raumaa vastaan. Miko onnistui jo kolmannen kerran turnauksessa, ja sunnuntaina mukaan pelaamaan päässyt 2010-syntynyt Patrik Alatalo kiitti vastuusta maalin muodossa. Ottelussa ilahdutti myös ensimmäistä kertaa puhtaa pysynyt oma veräjä.

Musta vs. Euran Pallo 0-4

Turnauksen päätöksessä jäätiin taas maaleitta, mutta siitä huolimatta hymy löytyi huulille kun mitaleita ryhdyttiin ripustamaan kaulaan.


Joukkueessa pelasivat: Joona Rasinmäki, Lauri Mäkitalo, Patrik Alatalo, Eetu Pajuluoma, Oscar Nylund, Remi Heinonen, Miko Hirvonen, Tuukka Lahti ja Veeti Karppinen. Valmennus: Timo Rasinmäki, Jani Heinonen

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤