Torstain Juniorcupenin peleistä pari tiukkaa tappiota
Julkaistu: 28.07.2017 00.00

Torstain Juniorcupenin peleistä pari tiukkaa tappiota

VPS P09 järjesti syyskauden ensimmäisen U9-sarjan Juniorcupen-turnauksen torstaina monitoimiviheriöllä. Kenttäaikaa oli vain puolitoistatuntia, joten oma ryhmä täytyi jakaa kahtia jotta kaikki ottelut saatiin pelattua sen puitteissa. Tämä yhdistettynä lomakauden poissaoloihin kavensi ringin harmittavan ohueksi, mikä osaltaan myös vaikutti otteluiden tuloksiin. Positiivista oli, että useammalle pelaajalle aukesi näin kauden ensimmäinen tilaisuus testata rahkeiden riittävyys vuotta vanhempien joukossa ja kaikki täyttivätkin paikkansa hienosti.

VPS P09 vs. BK-48 4-5 Maalit: Paulus x2, Matias, Oskari

BK-48 vastaan saatiin aikaiseksi tasainen ottelu, vaikka vastustajalle annettiinkin turhan helppoja maaleja. Kaveri karkaili maalintekoon milloin sivurajaheitoista, milloin pitkillä avauksilla. Loppuun Vepsu sai rakennettua vielä hyvän rynnistyksen, mutta aivan ei kiri riittänyt pisteille asti tällä kertaa.

Joukkueessa pelasivat: Eemil Väyrynen, Jaapo Anttila, Paulus Alatalo, Matias Jurvanen, Remi Heinonen, Nuutti Heimonen ja Oskari Kähtävä. Valmennus: Tuomo Jurvanen


VPS P09 vs. FC Kiisto Vihreä 4-5 Maalit: Arttu x3, Joona

Myös ottelu Kiistoa vastaan oli tiukka ja ratkesi mustavalkoraitapaitojen heikompaan viimeistelyyn. Tehtyjen maalien määrä oltaisiin voitu helposti ainakin tuplata ja toisaalta pienellä huolellisuudella päästetyt maalit puolittaa. Jos halutaan mennä posin kautta, niin kaikki tehdyt maalit olivat sitäkin hienompia. Jokainen pelaaja myös tsemppasi parhaansa mukaan, vähän leveämmällä rosterilla tulos olisi hyvinkin saattanut olla toinen, mutta tällä kertaa näin.

Joukkueessa pelasivat: Niklas Sulkakoski, Noa Lankinen, Roope Kamppinen, Arttu Lakonen, Joona Rasinmäki, Eetu Pajuluoma ja Niilo Haapaniemi. Valmennus: Jukka Lankinen


Tulevana viikonloppuna päästään taas testaamaan omaa osaamista muidenkin kuin Vaasan piirin joukkueita vastaan, kun kalenterissa on yksi kauden päätapahtumista: Pori Cup. Noormarkun kentällä pelataan lauantaina ja sunnuntaina kahden joukkueen voimin, kuusi ottelua kumpainenkin. Mukaan tunnelmaan pääset seuraamalla joukkueen fb-sivustoa.

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤