Erityislasten harjoitukset alkaneet
18.2.2017 19:27 Uutiset / Lasten ja nuorten erityisryhmät

Iloinen joukko lapsia kirmailee Junnuhallissa lauantaisin, kun erityislapsilla on ihan omat treenit :)

Lauantai-iltapäivisin klo 16 Junnuhallissa on erityislasten harjoitukset, joissa jokainen pelaaja on vähintään yhtä hyvä kuin Messi!!! Harjoitukset totetutetaan siten, että jokainen pystyy niihin osallistumaan omalla tavallaan, jokainen saa onnistumisia ja pääsee nauttimaan liikunnan ilosta. Harjoituksissa tärkeintä on hauskanpito jalkapallon parissa ja ne vedetään rennolla otteella. Taukoja saa pitää silloin, kun itsestä siltä tuntuu ja jos ei huvita tehdä mitään, sekin sallitaan.

Tähän saakka jokainen lapsi on kyllä osallistunut mielellään kaikkeen, ja varsinkin loppupelit ovat olleet suorastaan hulvattomia, niissä saavat pelata kaikki mukana olevat: vanhemmat, avustajat ja sisarukset ;) Muutenkin esimerkiksi vanhemmat tai avustajat saavat olla mukana koko harjoitusten ajan, jos lapsen on vaikea osallistua yksinään.

Harjoituksia on ollut nyt kolmena lauantaina ja niissä on päästy hyvään vauhtiin. Uudet pelaajat ovat edelleen enemmän kuin tervetulleita. Kaikki erityislapset vanhempineen, tulkaa mukaan kokeilemaan, josko jalkapallo olisi teidän uusi, kiva yhteinen harrastus! :)

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: raisa@vpsjuniorit.fi tai 050 341 5605.


   
Lisää uutisia
VPS-Juniorit
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat