Harrastepelaajat jälleen vauhdissa
Julkaistu: 27.08.2016 00.00

Harrastepelaajat jälleen vauhdissa

Tytöt kokivat saman kohtalon kuin pojat viime viikolla: kenttä oli tulvan vallassa, joten alkuviikoksi suunniteltu ottelu siirrettiin perjantai-iltaan. Siitäkin huolimatta kuusi urheaa pelaajaa pääsi paikalle ja saatiin pelattua hieno, tasainen ja viihdyttävä ottelu.

Vastustajaa ei tarvinnut lähteä etsimään omaa seuraa pidemmältä, vaan vastaan saatiin Vepsun 07-syntyneiden tyttöjen joukkue. Ikää näillä tytöillä oli 1-2 vuotta vähemmän, mutta pelaajia ja kokemusta moninkertaisesti. Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan lisäpelotteena heillä oli vielä varuste, joka saa kylmän hien virtaamaan jokaisen vastustajan selkää pitkin: oikeat raitapaidat! Harrasteryhmittymämme päätti kuitenkin, että tsemppihengellä ja hilpeällä asenteella on täysin mahdollista kiriä etumatka umpeen, ja jo ennen ottelun alkua selvisikin, että ainakin ääntä harrastepelaajista lähtee reilusti ja runsaasti.

Ottelu oli alusta loppuun hyvin tasainen ja erityisesti ensimmäinen puoliaika vaikutti siltä, että voittaja ei tule selviämään ennen aamua. Molemmat joukkueet saivat muodostettua loistavia hyökkäyksiä, mutta kummassakin päässä oli vastassa yhtä loistava puolustus, eikä kunnollisille maalipaikoille päästy. Ensimmäinen puoliaika päättyikin 0-0 ja halli oli täynnä jännitystä myös toisen puoliajan alkaessa.

Tauolla nollaseiskat olivat saaneet paremmin koottua itsensä ja tekivät ottelun ensimmäisen maalin heti alkuminuuteilla. Pelin edetessä huomasi myös, että harrastetyttöjen pienehkö miehistö alkoi olla väsynyt, ja loppupeli mentiin vain tsemppivoimalla. Tästä oivana esimerkkinä oli Malin, joka jalkansa jo loppuun juosseenakin teki peräti kaksi maalia ja jopa vastustajan kannattajat ihastelivat tämän urheilijan teräksistä kuntoa.

Ottelun lopputulos oli 2-4 07-tyttöjen hyväksi ja molemmat joukkueet vaikuttivat varsin tyytyväisiltä lopputulokseen. Ainakin harrastetyttöjen osalta tulos oli jopa odotettua parempi ja jokainen pelaaja olikin ansaitusti tyytyväinen omaan suoritukseensa. Jokaikinen pelaaja ylitti itsensä ja antoi kaikkensa joukkueen eteen. Erityismaininta Jennalle, joka elämänsä ensimmäisessä pelissä uskaltautui heti maaliin ja pelasi siellä niin hyvin, että ihmetteli itsekin pelin jälkeen, miten ei ole ikinä tajunnut olevansa niin hyvä maalivahti. Suuret kiitokset vielä hyvälle vastustajalle, reilulle tuomarille sekä suurilukuiselle yleisölle, oli todella kiva pelata!

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤