Nassikkakausi päätökseen
Julkaistu: 18.05.2016 00.00

Nassikkakausi päätökseen

Nassikkafutis toimii suuren maailman malliin, joten kausi päätetään näin keväällä. Koska nyt päättynyt kausi oli Nassikoiden ensimmäinen, ei mitään perinteitä päättäjäisten suhteen ollut ehtinyt muodostumaan. Ja kun johonkin lähtee täysin avoimin käsin, niihin voi poimia ihan mitä tahansa, tai sitten vähän kaikkea.

Pääpaino päättäjäisissä oli Suurella Nassikkaturnauksella. Kaikki ryhmät saivat pelata toisiaan vastaan, joillakin ryhmillä oli jopa kolme peliä peräkkäin! Sehän ei lapsia haitannut, vaan he jaksoivat upeasti taistella Nassikkamestaruudesta. Toinen toistaan hienompia maaleja nähtiin satoja, eikä yksikään joukkue tai yksikään pelaaja päässyt helpolla. Näin kauden viimeisissä peleissä pelaamiseen osattiin jo todella keskittyä ja siitä osattiin myös nauttia. Onnellinen hymy levisi lasten kasvoille samaa vauhtia kauniin, terveen punan kanssa.

Pelien lisäksi päättäjäisissä oli mahdollisuus koettaa onneaan onnenpyörässä ja taitojaan temppuradalla. Rauhoittumishetkiin oli tarjolla piirtämistä ja herkutteluhetkiin monipuolinen kioski, jossa oli mm. Nassikoiden herkkuja viinirypäleitä! Kaiken kruunasi pihassa oleileva Onni-poni, jolla urheimmat Nassikat uskaltautuivat ratsastamaan.

Ilta päättyi juhlalliseen palkintojenjakoon, jossa palkittiin parhaat, Nassikoiden tapauksessa siis ihan jokainen. Kaikki ryhmät saivat vuorollaan nousta palkintokorokkeelle vastaanottamaan upeat Nassikkafutismitalit. Nassikoita on niin paljon, että jopa palkintojenjakaja oli vähällä väsähtää kesken kaiken! Palkinnot saatiin kuitenkin jaettua ja mitalikuvat otettua, ja sen jälkeen olikin aika lähteä iltapalalle ja nukkumaan. Se, malttoivatko kaikki Nassikat riisua mitalinsa yöksi vai nukkuiko joku se kaulassa, jääköön arvoitukseksi.

Päättäjäisissä oli loistava tunnelma, kuten Nassikoiden tapahtumissa yleensäkin, ja niistä jäi varmasti mahtavia muistoja tulevaisuuden varalle! Tästä on hyvä jatkaa peliuraa, osalla se jatkuu jo nyt kesän aikana Junnuliigassa ja lopuillakin viimeistään syksyllä, kun historian toinen nassikkakausi vihelletään käyntiin.

 

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤