Junnuliigan talvikaudelle ilmoittautuminen avattu!
Julkaistu: 21.08.2015 00.00

Junnuliigan talvikaudelle ilmoittautuminen avattu!

Junnuliiga jatkaa toimintaansa kesäkauden jälkeen parhaissa mahdollisissa harjoitus- ja peliolosuhteissa. 4-8 vuotiaiden talvikauden harjoittelu alkaa lokakuun alussa ja Fennia Arena tulee olemaan Junnuliigan pääharjoituspaikka tulevallakin talvikaudella. Seura tarjoaa kaksi eri harjoituskertaa Junnuliigan puitteissa, sekä lisätreeniä haluaville vielä 08- ja 09-ikäluokan omat harjoitukset. Myös talvikauden hinta on porrastettu sen mukaan, paljonko kukin haluaa harjoitella.

2007 syntyneet pojat vanhenevat Junnuliigasta ja siirtyvät oman ikäluokkansa joukkueeseen nauttimaan Henri Sillanpään valmennuksesta. Myös tytöt saavat oman ikäluokkajoukkueensa, kun 2007 syntyneet saavat kunnian olla se ikäryhmä, joka avaa Vepsun tyttöjalkapallon uuden tulemisen. Nuoremmat tytöt ja pojat pysyvät edelleen Junnuliigassa.                             

Suuri osa lapsista harrastaa muutakin talvella. Vaikka kannustammekin monipuoliseen liikkumiseen, on hyvä muistaa myös se tosiasia, että jalkojen kesyttäminen on huomattavasti haastavampaa, kuin esimerkiksi käsien. Jalkapalloilijan jalat tarvitsevat pienestä pitäen säännöllisesti ärsykkeitä. Niinpä kannustamme ahkerasti talvilajien kanssa touhuavia pysymään myös jalkapallon parissa ympäri vuoden tarjoamalla kolmen tason toimintaa:                                                                         

Junnuliigaa kerran viikossa

Junnuliigalle on haussa halliajat lokakuun alusta toukokuun loppuun saakka. Kerran viikossa osallistuminen harjoituksiin maksaa 95€/talvikausi. Jokainen voi valita vaikka viikoittain sen itselle sopivan päivän osallistua harjoituksiin. Hallikausi jatkuu toukokuun loppuun saakka.

Junnuliigaa kaksi kertaa viikossa

Molempiin halliharjoituksiin osallistuminen maksaa 160€/talvikausi.                        

Lisäksi 08- ja 09-syntyneille on tarjolla oman ikäluokan joukkuetoiminta, jolloin näillä lapsilla on mahdollisuus vielä lisäharjoituksiin. Eli laadukasta lajitoimintaa pelkällä Junnuliiga-maksulla!

Lisätietoja Joni Keturilta puh. 044 261 2000, tai joni.keturi(a)psjuniorit.fi

 

HUOM! Kesän Junnuliigassa mukana olleet voivat vain laittaa sähköpostilla viestin os. joni.keturi(a)psjuniorit.fi jossa mainitsee lapsen nimen, syntymävuoden ja montako kertaa haluaa viikossa harjoitella.

Uudet junnuliigalaiset voivat ilmoittautua mukaan tästä http://www.vpsjuniorit.fi/ilmoittaudu-kouluun

Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤