Kannustaminen innostaa. Hyvästä suorituksesta pitää kehua, mutta kohtuus on tässäkin paikallaan. Myönteistä palautetta tulee antaa joukkueen jokaiselle pelaajalle eikä aina vain niille, joita pidetään joukkueen parhaina. Palautteen pitää perustua tosiasioihin. Parasta on aina kehua tiettyä suoritusta, eikä vain ylimalkaisesti "olit tosi hyvä".
Kenenkään juniorin ei pitäisi juosta kentällä ahdistuneena ja pelokkaana kuuntelemassa solvauksia. Pelaajan mieleen hiipii epävarmuus ja virheet alkavat ruokkia toisiaan. Peli ei huvita.
Huippupelaajatkin epäonnistuvat joskus. Mikael Granlundkin teki nuorten MM-kisoissa ilmaveivin sijasta pelkän veivin, hukkasi alokasmaisesti kiekon rangaistuslaukauskisassa. Se veivi vei osaltaan Suomelta loppuottelupaikan.
Moitteiden sijasta junioreille pitää opettaa selkeästi ja rauhallisesti miten virheet korjataan. Virheiden pelko tappaa uskalluksen ja luovan taituruuden kehittymisen.
On lapsia, joissa valmentaja näkee lahjakkuuden. Taitavimmat ansaitsevat valmennusta, joka kehittää heidän taitojaan eikä aiheuta tylsistymistä ja kyllästymistä.
Ei lukutaitoisille tarvitse opettaa kirjaimia, eikä pallotaituria pidä panna tunnista toiseen tekemään alkeisharjoitusta.
Kaikkien pitäisi saada itselleen sopivaa valmennusta. Tämän päivän keskinkertaisuus voi olla huomenna huippupelaaja. On tärkeää, ettei pelaajia leimata peruuttamattoman hyviksi tai huonoiksi. Pieni koko, fyysinen heikkous tai vähäinen harjoittelumäärä voivat kätkeä tulevan palloilijan kyvyt.
Huipulle nousee harva, mutta urheilun ilo on kaikille yhteinen. Moni lapsitähti sammuu. Moni uusi tähti syttyy, kun harjoittelu on alkanut tuottaa hedelmää. Kun lapsi yrittää parastaan, suoritukset eivät saisi koskaan olla vanhempien hyväksymisen ja rakkauden edellytyksenä.
Harry Harkimo, Hjallis, kirjoitti lehtijutun, jossa kertoi muuttaneensa täysin ajatuksiaan lasten urheilusta. Hän sanoi alkaneensa ymmärtää vasta nyt, että urheilun supersankarit vääristävät urheilun arvoja. "Valmentajat ja vanhemmat ovat liian usein menestysharhojen vallassa. Kaiken takana on itsekkyys, halu pönkittää omaa itsetuntoa", väittää Harkimo, joka on seurannut läheltä mitä pelikenttien reunalla tapahtuu.
Hjallis moittii, että lasten tehoharjoittelu ja valmentajien ja vanhempien haaveet tekevät hallaa liikuntakasvatukselle. Koulukin kärsii ja moni lapsi haluaa urheilusta eroon heti, kun oma tahto kasvaa kyllin vahvaksi.
Annetaan lasten nauttia liikunnasta", vetoaa Hjallis, jonka arvot keikahtivat uuteen asentoon vakavan sairauskohtauksen myötä.
Valmentajien ja vanhempien pitäisi ymmärtää olevansa tärkeitä junioripelaajan kasvattajia. Rooleja ei pidä sekoittaa. Valmentaja valmentaa, vanhemmat vastaavat lapsen kotikasvatuksesta, heidän tukensa on seuratoiminnalle korvaamaton.
Osapuolten keskinäinen kunnioitus ja avoin keskustelu koituvat lapsen parhaaksi. Vanhempien ei pidä moittia lasten kuullen valmentajia tai koulun opettajia, ei myöskään toisin päin. Aikuiset selvittävät ongelmat keskenään eikä kenenkään pidä vähätellä toistaan – eikä missään nimessä lasten kuullen.
Kari Uusikylä, VPS-kasvatti ja kasvatustieteen emeritusprofessori




