Maalikarkelot Sulvalla
Julkaistu: 04.08.2017 00.00

Maalikarkelot Sulvalla

Sulvalla Vepsun Valkoinen ja Musta joukkue kohtasivat kotijoukkue Solf IK ja Närpes Kraftin. Runsasmaalisista kamppailuista kotiinviemisiksi tuli täysi pistepotti.

Valkoinen vs. Solf IK 23-2 Maalit: Nuutti x10, Arvi x5, Veeti x3, Otto V x2, Juuso, Eetu, Matias

Ottelu alkoi räväkästi Nuutin neljällä maalilla. Tämän vaihtokomennus ei paljoa tahtia hidastanut, kun tilalle tullut Arvi tekaisi kolme nopeaa lisää. Avausjakson viimeisen maalin iski kuitenkin kotijoukkue käsivirheen jälkeen pilkulta. Tauolle mentiin 13-1 lukemissa, edellä mainitun kaksikon vastattua kaikista vaasalaismaaleista. Toisella puoliajalla saatiin myös muita maalintekijöitä ja loppulukemat repesivät aika rumiksi. Solf IK:lle kuitenkin hatunnosto rehdistä pelistä ja loppuun asti tsemppaamisesta.

Valkoinen vs. Närpes Kraft 10-3 Maalit: Nuutti x5, Arvi x3, Veeti x2

Toisessakin ottelussa maalit tulivat ryppäissä, Närpiön joukkueessa pelasi myös vuotta nuorempia poikia, mikä väistämättä näkyi fysiikassa. Veeti aloitti kahdella täkyllä, Arvi iski kolme seuraavaa. Puoliajalle mentiin Vepsun 5-1 johdossa ja toisella kaksikymmentäminuuttisella maalista kentälle tullut Nuutti iski viidesti. Närpiöläisetkin pääsivät karkaamaan muutaman kerran maalintekoon, kun lisämaaleja haettiin välillä turhankin innokkaasti puolustuksen kustannuksella.

Joukkueessa pelasivat: Eetu Pajuluoma, Otto Vehkaoja, Otto Granqvist, Arvi Erhnrooth, Veeti Karppinen, Matias Salo, Nuutti Nurmi ja Juuso Uusi-Ranta. Valmennus: Tero Nurmi

Musta vs. Närpes Kraft 8-4 Maalit: Nuutti x2, Niilo x2, Remi x2, Oskari, Onni

Mustan ottelu Närpiön keltapaitoja vastaan alkoi tasaisella väännöllä. Alhaalta puolustanut Kraft otti Vepsun hyökkäyspeliltä tilan pois. Maalien aihioita syntyi laitojen kautta, kertaalleen hyvästä prässistä ja myös komean kierrätyksen tuloksena. Välillä saatiin myös juosta kovaa kohti omaa maalia, kun alimmat pelaajat sortuivat pallonmenetyksiin keskialueella. Toisella puoliajalla peli kuitenkin kallistui raitapaidoille ja tasoittui vasta kun viiden maalin eron myötä Kraft sai viidennen pelaajan kentälle.

Musta vs. Solf IK 14-2 Maalit: Onni x5, Samuli x3, Oskari x2, Remi x2, Niilo x2

Sulvaa vastaan ottelu oli selvempi, vaasalaisittain ilonaiheita oli Samulin hyvästä duunista palkinnoksi tullut hattutemppu ja Onnin viisi salamamaalia. Onnistumisia tuli myös melko laajalla rintamalla, mikä on on tietysti aina kiva.

Joukkueessa pelasivat: Nuutti Heimonen, Remi Heinonen, Lauri Mäkisalo, Samuli Melender, Oskari Kähtävä, Onni Virta ja Niilo Haapaniemi. Valmennus: Jani Heinonen


Seuran uusimmat

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤