24
ELO
19.00
VPS J III-div, Kolmonen

SIF - VPS -j   4 - 0

Sundom

VPS-j:lle tappio Sundomissa

VPS-j yritti torstaina lähteä hakemaan pitkästä aikaa voittoa, kun joukkue matkusti Sundomiin paikallispeliin. Hyvätasoisella kentällä pelattu ottelu oli suhteellisen tasainen, mutta SIF vei lopulta suurinumeroisesti pisteet 4-0(1-0)-lukemin.

Ensimmäisellä jaksolla SIF sai otteluun unelmastartin, kun pallo oli raitapaitojen maalissa heti ottelun alussa. Hieman tämän jälkeen VPS-j sai 15-20 minuutin hyvän painostusjakson, jona aikana pallo olisi hyvinkin voinut löytää tiensä maaliin. Etenkin Riku Paularinne pelasi keskikentällä vahvasti ja sai myös maalipaikkoja luotua. Itse osuma jäi kuitenkin tulematta.

Toiselle jaksolle VPS-j lähti luottavaisena, mutta jo kymmenen minuutin jälkeen peli oli ohi. Ensin SIF iski pelitilannemaalin ja hieman myöhemmin rankusta kolmannen. Samasta tilanteesta tuomittiin lisäksi VPS-j:lle punainen kortti. SIF iski vielä kertaalleen, joten lukemat olivat suuret.

Valmentaja Mika Koivumäki oli oikeassa kommentoidessaan ottelua tasaiseksi.

- Ennakkoon ajateltuna saattoi tasaista peliä odottaa, joka siitä toki tulikin. Ekan jakson jälkeen olisi tilanne voinut olla toisenlainenkin. Pelin alku oli taas hankala, mutta ekan jakson loppupuoli enteilikin jo hyvää toista jaksoa, mutta sehän menikin sitten vartissa kansiin koko peli. Jos jotain positiivista niin liike ja taistelutahto tuli yllättäen vajaalla pelatessa esiin. Siitä iso plussa.

SIF- ja SJK Akatemia-otteluista on nyt saldona suuret tappiot, vaikka kummassakaan ottelussa joukkue ei pelillisesti ole ollut yhtä huono kuin numerot kertovat. Hieman terävyyttä siis tarvitaan kentälle, jotta maaleja saadaan aikaiseksi ja myös estettyä.

VPS-j jatkaa otteluita Kiistoa vastaan keskiviikkona Palosaarella.

Tilastot
SIF

4 - 0

(1-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi Y-tunnus 1652597-9. Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤