10
HEI
19.00
VPS J III-div, Kolmonen

Korsnäs FF - VPS -j   0 - 0

Korsnäs

VPS-j:lle tappio Korsnäsissa

VPS-j lähti hakemaan pienimuotoista yllätystä Kornäsista, kun joukkue matkasi sarjakärjen vieraaksi. Joukkue on pelannut yllättävän vahvasti, sillä materiaali ei kovin paljon ole muuttunut. Toki muutama todellinen tähti nostaa joukkueen tasoa paljonkin, ja niin on tainnut Korsnäsillekin käydä. VPS-j:llä oli omat paikkansa, mutta toisen puoliajan maalit johdattivat kotijoukkueen 3-0-voittoon.

Ensimmäisellä jaksolla VPS-j pelasi myötätuuleen, eikä kotijoukkueella ollut mitään aivan superpaikkoja. VPS-j:nkin maalipaikat olivat hieman vähissä, joten puoliaika pelattiin maalittomaan.

Toisella jaksolla Korsnäs sai sitten maalihanat auki. Maalit olivat sikäli harmittavia, että jokainen niistä olisi ollut estettävissäkin. Ei kotijoukkueen voitto vääryys ollut, mutta ainakin pisteeseen olisi VPS-j:llä ollut mahdollisuudet.

Valmentaja Mika Koivumäki olisi toivonut ottelusta vähintään tasuria.

- Ottelun alussa isännillä oli pari paikkaa, mutta jakson loppua kohden peli parani, eikä isompaa hätää ollut. Oli itselläkin pari aihiota maalintekoon. Toinen jakso vastatuuleen alkoi hyvin, ja prässi tuotti muutamanhyvän puolittaisen tilanteen muttei enempää. Sitten tuli pari helppoa virhettä, joista vieraiden ammattimaisesti viimeistelivät. Oli kyllä enemmänkin tarjolla, mutta tärkeintä on, että asenne oli nytkin edellisten pelien kaltainen.

VPS-j aloitti tauon ottelun jälkeen ja loma kestää kaksi viikkoa.

Tilastot
Korsnäs FF

0 - 0

(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤