6
HEI
19.00
VPS J III-div, Kolmonen

Sporting Kristina - VPS -j   0 - 1

Kristina Plan

VPS-j:lle ensimmäinen vierasvoitto

VPS-j matkusti aina vaikeaan vierasotteluun Kristiinankaupunkiin, ja tällä kertaa kaupungin keskuskentälle. Baana oli Palosaareen verrattuna täydellisessä kunnossa. Ottelu oli tasainen, mutta vieraiden iloksi peli päättyi vaasalaisten 0-1(0-0)-voittoon.

Maalipaikkoja ei säästelty ensimmäisellä puoliajalla, sillä molemmissa päissä riitti tilanteita. VPS-j oli ottelun ensimmäisellä jaksolla hallitsevampi osapuoli, mutta maalikehikot ja vastustajan maalivahti pitivät maalin puhtaana. VPS-j-maalissa Jukka Pylväinen piti myöskin maalinsa koskemattomana muutamasta huippupaikasta huolimatta ja puolustuslinja Toni Kurki-Kasperi Polvilampi-Heino Järvelä-Toni Pylkkänen hoitivat loput tilanteet viimeistään maaliviivalta. VPS-j:stä Joni Uusipaikka oli pari kertaa hyvässä paikassa ja Pylkkäsen vapari osui pystypuuhun.

Toisella jaksolla Sporting sai ehkä peliä enemmän haltuun, mutta VPS-j:llä oli omat mahdollisuudet. Maali syntyi lopulta vaparista, kun Järvelä napautti kuulan aivan tolpan juureen. Sporting tuli lopussa melko vaarallisesti, mutta VPS-j esti kotijoukkueen maalit.

VPS-j-valmentaja Mika Koivumäki oli tyytyväinen ensimmäisiin kolmeen vieraspisteeseen.

- Jouduttiin lähtemään peliin hieman siipirikkoisena, mutta vaikeampiakin tilanteita on tällä kaudella ollut kokoonpanon suhteen. Kenttä mahdollisti maata pitkin pelaamisen ja etenkin ensimmäisellä jaksolla pelasimme hyvin, ja Sportingin paikat tulivat omista virheistämme. Useampi pelaaja pelasi hyvän ottelun ja taistelu oli hyvä. Tärkeät vieraspisteet.

VPS-j jatkaa otteluita ensi viikolla maanantaina sarjajohtaja Korsnäsin vieraana. Pelin jälkeen alkaa sarjassa kesätauko.

Tilastot
Sporting Kristina

0 - 1

(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Palloseuran Juniorit ry, Ruutikellarintie 6, 65100 VAASA. info@vpsjuniorit.fi 

Y-tunnus 1652597-9. 

Iban FI51 5670 0820 2089 55

Vastuullisuus Periksiantamattomuus Seura❤