sinetti

tiistai, 14 helmikuu 2012 17:12

Jaskan uudet saappaat

Jaakko Saarisesta tuli Vaasan Palloseuran toinen Fortum Tutor.

Vuonna 2009 aloitettu Tutor-ohjelma on Palloliiton ja Fortumin yhteishanke, jonka tavoitteena on kehittää lasten jalkapallovalmennusta. Tutorit toimivat roolissaan muiden valmentajien apuna ja tukena, eivät välttämättä itse suoraan joukkueiden valmentajina.

Jo aiemmin VPS:n Fortum Tutorina on toiminut Rauno Vahtera. Kuudetta kautta valmentajana toimiva Saarinen ryhtyy Tutoriksi hyvillä mielin.

- Aina sitä on intoa täynnä kun pääsee uuden projektin pariin, Jaska vahvistaa.

Nykyään Saarinen valmentaa itse 02-syntyneiden poikien haasteryhmää, ja aiemmin hän on toiminut joko pää- tai apuvalmentajana B- ja C-juniorien kanssa. Fortum Tutorina hän ottaa harteilleen Vepsun tyttöfutiksen kehittämisen.

- Tulen pyörittämään futiskoulutoimintaa ja kehittämään prinsessafutista kokonaisvaltaisesti. Lisäksi tutoroin tyttöfutisvalmentajia.

Enemmän ja parempaa tyttöfutista

Työsarkaa Vepsun tyttöfutispuolella vielä riittää. Saarinen kuvaa sen tilannetta haasteelliseksi.

- Futaajia tyttöpuolella on noin 60-70. Täysiä joukkueita ei ole kuin muutamissa piirisarjaikäluokissa, ja näin ollen ikäluokkia on yhdistetty. Valmentajiakin tarvitaan prinsessafutikseen ja piirisarjajoukkueisiin lisää.

Toiminnan kehittäminen tyttöfutispuolella aloitetaan perusteista. Aiemmin toimivaksi todettu Prinsessafutiskonsepti otetaan uudelleen käyttöön, jotta siirtyminen piirisarjaikäluokkiin saadaan vaivattomaksi. Vuodeksi 2013 laaditaan tyttöfutiksen uusi strategia ja uudet toimintamallit.

. Tärkeintä on, että kaikilla tyttöfutiksessa mukana olevilla on samat pelisäännöt ja yhteiset tavoitteet. Meidän täytyy pystyä erottumaan muista seuroista, ja järjestää laadukasta sekä myös erilaista tyttöfutistoimintaa ympärivuotisesti. Haluamme tarjota laadukasta ympärivuotista valmennusta ja toisista välittämistä, Saarinen painottaa.

Liikuntamies henkeen ja vereen

Uuden Fortum Tutorin oma liikuntatausta on vahva. Juniorivuodet hän pelasi jalkapalloa BK-IFK:ssa ja FC Kiistossa, ja aktiiviura jatkuu edelleen.

- Viimeiset kuusi vuotta olen pelannut nelos- ja vitosdivaria Suvilahden Sisussa. Lisäksi olen harrastanut aktiivisesti jääkiekkoa, golfia ja koripalloa, Saarinen toteaa.

Myös päivätyössään Saarinen toimii liikunnan parissa. Hänen asemapaikkansa löytyy Vaasan kaupungin vapaa-aikavirastolta, jossa hän toimii lasten ja nuorten liikuntakoordinaattorina.

- Action Power -liikuntahanke, Vaasanseudun Urheiluakatemian yläkouluvalmennuksen koordinointi ja lähiliikuntapaikkojen suunnittelu ovat tärkeimpiä työtehtäviäni kaupungilla, Saarinen kertoo.

- Action Powerin ja VPS-juniorien välisenä yhteistyönä alkaa myöhemmin keväällä Action-Futiskoulu, jonka tavoitteena on aktivoida terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia liikunnan pariin.